Turun päärautatieaseman asemarakennus poistuu pysyvästi käytöstä elokuussa.
Matkustajapalvelut siirtyvät väliaikaisesti Logomon alakerrassa sijaitsevaan Kitchen-ravintolaan, kunnes Logohub-parkkitalo valmistuu keväällä 2026.
Tilapäisjärjestelyistä ja kustannuksista käytiin alkuvuodesta kädenvääntöä Turun kaupungin, VR:n ja Väyläviraston kesken.
Turun uusi matkakeskus otetaan käyttöön 2030-luvun vaihteessa, jonne matkustajapalvelutkin lopullisesti siirtyvät.
Kupittaa–Turku-ratahankkeesta järjestettiin torstaina mediatilaisuus, jossa kerrottiin ratapihaa koskevista uudistuksista.
Turun päärautatieasemalla otetaan elokuussa käyttöön myös kaksi uutta laituria 1 ja 2. Uudet laiturit on tarkoitettu Tampereen ja Toijalan suunnasta saapuville junille.
Helsingin junat palaavat Turun päärautatieasemalle joulukuussa. Alkuperäisen aikataulun mukaan Helsingin junien piti palata Turun päärautatieasemalle jo tulevana syksynä.
Rataremontin takia Helsingin suunnasta tulevat junat pysähtyvät tällä hetkellä ainoastaan Kupittaan asemalla.