Poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni epäiltynä Järvenpään ravintola-ampumisesta.
Epäillyn jäljille päästiin poliisin omien tutkimustulosten perusteella, kertoo rikoskomisario Sanna Rentola tiedotteessa.
Rentolan mukaan epäillyn kiinniotto tehtiin tänään maanantaina noin kello 14. Epäilty otettiin kiinni Järvenpäässä sijaitsevasta yksityisasunnosta.
Itä-Uudenmaan poliisi kertoi aiemmin, että lauantai-iltana tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa oli kyse toisensa entuudestaan tuntevien henkilöiden välienselvittelystä.
Poliisi sai viime lauantaina ilmoituksen iltakahdeksan jälkeen, että Wärtsilänkadulla sijaitsevassa ravintola Rozessa olisi ammuttu laukauksia. Kaksi ihmistä loukkaantui ampumavälikohtauksessa.
Poliisi kertoi maanantaina, että kaksi loukkaantunutta henkilöä on edelleen sairaalahoidossa, mutta heidän vammansa eivät ole hengenvaarallisia.
Poliisin tutkinta etenee kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla.
– Henkilötodistelulla tulee oletettavasti olemaan suuri merkitys tapahtumien kulun sekä koko tapauksen selvittämisessä. Kuulusteluita tehtiin osin jo viikonlopun aikana ja niiden tekeminen jatkuu edelleen, kertoo tutkinnanjohtaja Rentola.
Juttua muokattu 22.4.2024 kello 15.30: Päivitetty poliisin kertomalla uudella tiedolla, jonka mukaan yksi henkilö on otettu kiinni.