Vaasan seudun jätelautakunta on päättänyt kunnallistaa poltettavan jätteen ja lietteen kuljetuksen.
Asia nostettiin lautakunnan listalle eilisessä kokouksessa, vaikka sitä ei alunperin esityslistalla ollutkaan, kertoo jätehuoltopäällikkö Camilla Enell-Öst. Listalle nostetusta asiasta äänestettiin ja äänestys päättyi lukemin 6-4.
Ely-keskus on toistuvasti kehottanut jätelautakuntaa valitsemaan kunnallisen jätteenkuljetuksen. Lautakunta on toistuvasti halunnut antaa kiinteistönomistajan päättää jätteidensä kuljettajan.
Ely-keskuksen ja hallinto-oikeuden mukaan tämä on jätelain vastaista, sillä kriteerit eivät alueella täyty.
Vaasan seudun jätelautakuntaan kuuluvat Vaasa, Mustasaari, Vöyri, Isokyrö, Maalahti ja Korsnäs.
Kaikki jätteet Stormossenin vastuulla
Nyt jätelautakunnan päätöksen jälkeen siirtymäaika kunnan järjestämään kuljetukseen on kolme vuotta. Kiinteistön omistajat saavat päättää kuljetusyrityksen siis vielä kolmen vuoden ajan.
Camilla Enell-Östin mukaan jätelautakunnan tuore päätös tarkoittaa sitä, että jätehuoltolaitos Stormossen voi suunnitella jätehuoltoa kokonaisvaltaisemmin.
Kolmen vuoden kuluttua Stormossenin vastuulla on kaikkien jätteiden kierrätys.
– On paljon helpompaa suunnitella jätekuljetuksia, kun kaikki ovat samassa järjestelmässä. Meidän pitäisi saada materiaalin kierrätysprosentti ylös. Helpottaa paljon, kun koko kuljetusjärjestelmä on meidän vastuullamme.
Sakkoja elyn vastaisista päätöksistä
Ely-keskus on antanut Vaasan seudun jätelautakunnalle sakkoja elyn vastaisten päätösten vuoksi.
Ensimmäisen, 40 000 euron, sakon jätelautakunta sai viime syksynä. Siitä on valitettu hallinto-oikeuteen.
Tammikuussa ely-keskus antoi lisäksi 50 000 euron uhkasakon ja ilmoitti, että 15 000 eurolla korotettu sakko määrätään jatkossa kolmen kuukauden välein, kunnes jätelautakunta muuttaa päätöstään. 65 000 euron uhkasakko tuli huhtikuussa.
Jäseniä voidaan vielä erottaa
Vaasa ja Mustasaari ovat selvittäneet tilapäisten valiokuntien kautta, voisivatko ne erottaa ely-keskuksen vastaisesti äänestäneet jäsenet lautakunnasta.
Camilla Enell-Östin tiedon mukaan päätös mahdollisesta erottamisesta tehdään kesäkuussa.
Jäsenet saatetaan vielä erottaa, vaikka lautakunta äänestikin nyt ely-keskuksen tahdon mukaisesti. Ely-keskus on tehnyt poliisille selvityspyynnön jätelain ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
– Kaupungit ottavat varmasti jossain vaiheessa kantaa siihen, voivatko virkavelvollisuuden rikkomisesta tutkitut olla mukana päättämässä asioista, Enell-Öst sanoo.
Artikkelia päivitetty 24.4.2024 klo 10.51: Artikkelia täydennetty