Metsäyhtiö Stora Enso on lisännyt biokaasurekkojen käyttöä.
Pohjaset Logistics on alkanut maaliskuussa kuljettaa raaka-aineita yhtiön Veitsiluodon sahalta Kemistä Oulun tehtaalle biokaasulla toimivalla ajoneuvoyhdistelmällä.
Myöhemmin keväällä Iijoki Trans aloittaa kuitupuukuljetukset biokaasuautolla metsästä tehtaalle.
Ensimmäiset kuitupuun biokaasuautokuljetukset Oulun tehtaalle aloitti Kuljetusliike Eskola noin kaksi vuotta sitten.
Tavoitteena CO2-päästöjen puolittaminen
Biokaasurekat vauhdittavat Stora Enson tavoitetta puolittaa hiilidioksidipäästöt vuosikymmenen loppuun mennessä.
– On tärkeää ottaa uusia vähäpäästöisempiä ratkaisuja käyttöön niin puunkorjuussa, kuljetuksessa kuin puunkäsittelyssä. Biokaasurekkojen osalta olennaista on se, että alueen tankkausverkosto mahdollistaa investoinnit vähäpäästöisempään kalustoon, sanoo tiedotteessa operaatiojohtaja Elina Hopponen Stora Enson Suomen puunhankinnasta.
Yhtiön mukaan biokaasuautot tuottavat merkittävästi vähemmän päästöjä kuin tavalliset dieselillä toimivat ajoneuvoyhdistelmät.
Oulussa on luovuttu myös turpeesta
Yhtiö kertoo vähentäneensä Oulun logistiikkaketjun päästöjä myös käyttämällä kartonkituotteiden kuljetuksissa aluksia, joiden polttoaineena on ollut pääosin nesteytetty maakaasu.
– Uudet biokaasuautot ovat tärkeä askel kohti hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, sillä Oulun tehdas tarvitsee jatkossa aiempaa enemmän sekä kuitupuuta että biopolttoaineita kasvavaa tuotantoa varten, sanoo tiedotteessa Stora Enson Oulun tehtaan väliaikainen tehtaanjohtaja Janne Rimpiläinen.
Stora Enson Oulun tehdas on lopettanut turpeen käytön energiantuotannossa, ja se korvataan jatkossa biopolttoaineilla. Viimeinen turve-erä käytettiin Oulun tehtaalla helmikuussa.
Stora Enson Oulun tehtaalla on käynnissä miljardi-investointi, jossa käytöstä poistettu paperikone muutetaan kuluttajapakkauskartonkia valmistavaksi tuotantolinjaksi.