Raul oli vatsallaan lattialla. Hänen päällään ja ympärillään oli kymmenkunta ihmistä, ohjaajia, hoitajia ja vartijoita.
Vielä hetki sitten poika oli ollut innoissaan lähdössä vanhempiensa kanssa uimaan. Raul rakasti vettä.
Kun Raul oli kuullut osaston ovikellon soivan, hän oli lähtenyt kohti hoitajaa, tarttunut tätä vaatteista ja yrittänyt kaataa maahan. Hoitaja kutsui turvahälyttimellä apua. 13-vuotias Raul laitettiin maahan.
Isä ja äiti joutuivat katsomaan osaston ovelta, kuinka Raul huusi kivusta. ”Käyttätytä, käyttätytä”, hän hoki tapahtumasta tehdyn kirjauksen mukaan. Vanhemmat pyysivät henkilökuntaa lopettamaan.
”Potilas on erittäin väkivaltainen ja aggressiivinen”, oli ollut Pitkäniemen vammaispalvelujen tukikeskuksen lääkärin mielipide Raulista. Henkilökunta toimi sen mukaan.
Vanhemmat näkivät vain, miten heidän lastaan painettiin kivuliaasti lattiaan.
Kiinnipitotilanne tuntui kestävän ikuisuuden. Raulia pidettiin maassa lähes tunti.
Tämä ei ole ainoa kerta, kun Raulia kohdeltiin laitoksessa kaltoin. Tässä jutussa kerromme myös Eemistä, jolla on samankaltaisia kokemuksia.
Molemmilla pojista on autismi ja kehitysvamma sekä takanaan pitkä kierre erilaisissa vammaispalveluyksiköissä sekä laitoksissa.
Vuosien varrella omaiset ovat kannelleet lastensa kohtelusta useasti valvoville viranomaisille: kuntiin, hyvinvointialueille, aluehallintovirastoon ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Kanteluiden tulokset ovat jääneet laihoiksi.
MOT:n haastattelemat asiantuntijat pitävät Raulin ja Eemin kohtelua järkyttävänä. Voit lukea lisää täältä. Kerromme pojista myös MOT-dokumentissa Laitosten unohdetut lapset. Katso ohjelma Yle Areenasta.
Äiti Jaana epäili jo synnytyslaitoksella, että Raul on erityislapsi. Muut vauvat itkivät, mutta Raul oli hiljainen ja ilmeetön.
– Hän oli jotenkin omassa kuplassaan jo silloin.
Vanhemmat seurasivat, miten poika hajotti esineitä pakonomaisesti.
Oikeastaan se oli purkamista. Raul tutki esineitä niiden pintojen alta. Jälkeenpäin hän yritti kasata esineet, mutta se ei onnistunut.
Liikunnallisesti taitava Raul keksi jekkuja, karkaili ja juoksutti vanhempiaan, joiden jaksaminen alkoi olla koetuksella.
Eemin vahva-asteinen autismi todettiin kolmevuotiaana.
– Huomasin, että Eemi oli joskus ihan pois, lasittuneen katseen takana, äiti Petra sanoo.
Hän lopetti puhumisen pienenä, mutta ilmaisi itseään muilla tavoin, kuten tuetusti kirjoittamalla.
– Eemi kirjoitti, että kärsii siitä, että ihmiset pitävät häntä tyhmänä. Jos toinen ei kommunikoi puhumalla, niin sitten ajatellaan, että hän ei ymmärrä mitään, eikä hänelle sitten myöskään puhuta, Petra kertoo.
Ikä toi pojille kasvavan ahdistuksen, joka alkoi purkautua aggressiivisuutena. He saattoivat esimerkiksi repiä hiuksista tai satuttaa itseään. Raul ja Eemi olivat käytöksestä itse pahoillaan.
Poikia palloteltiin hoitoyksiköstä toiseen. Ongelmakäytös paheni.
Erilaisia lääkkeitä kokeiltiin, heikoin tuloksin. Vanhemmat eivät enää pärjänneet kotona poikien kanssa.
Eemi muutti pois kotoa kymmenvuotiaana. Raul kiersi tilapäishoidossa erilaisissa yksiköissä.
Laitoskierre alkaa
Eemin ja Raulin tilanteet kriisiytyivät. Sopivia palveluita ei yksinkertaisesti ollut tarjolla.
Heidät passitettiin laitoksiin kriisi- ja tutkimusjaksoille. Tällaiset jaksot ovat tyypillisesti lyhyitä, muutaman kuukauden mittaisia.
Eemin laitosjakso alkoi loppuvuodesta 2018. Hän oli tuolloin 17 vuotta ja päätyi viettämään laitoksessa peräti kolme ja puoli vuotta. Suurimman osan ajasta Eemi oli kuntayhtymä Etevan Lahden kehitysvammapsykiatrisessa yksikössä.
Vanhemmilla oli Eemin hoidosta suuret toiveet. Osaamisen ja resurssien kerrottiin olevan huippuluokkaa. Totuus valkeni vanhemmille pienellä viiveellä.
He alkoivat vierailuillaan huomata, että Eemiä pidettiin suljettuna huoneeseensa, jossa ei ollut juuri muuta kuin patja.
Eemi laihtui. 170-senttinen poika painoi vain reilut 50 kiloa.
– Keskitysleirin kroppa, luut törröttivät, Petra luonnehtii.
Vanhemmat laskivat, että painoindeksin mukaan Eemi oli vaarallisen alipainoinen. Etevan omissa mittauksissa Eemin paino liikkui alipainon ja normaalipainon alarajan välillä.
Eemillä oli mustelmia. Etevan mukaan ne aiheutti useimmiten poika itse.
Keväällä 2019 Eemi loukkaantui pahemmin, kun hän takoi huoneessaan päätään lattiaan. Asiasta tehdyistä päivämerkinnöistä ei ilmene, että kukaan olisi mennyt väliin.
Etuhampaat katkesivat ja painuivat kivuliaasti syvälle ikeneen. Hampaat poistettiin viisi päivää myöhemmin.
Eteva: Eemi on ”täysin tunteeton”
Etevan henkilökunnalla oli Eemin kyvyistä ja tarpeista tyystin erilainen käsitys kuin vanhemmilla.
Vanhempien mukaan Eemi on älykäs ja empaattinen. Hän nautti monenlaisesta tekemisestä, kuten saunomisesta ja ulkoilusta.
Etevan toimintakykyarvion mukaan Eemillä”ei ole lainkaan empatiakykyä”, ”hän on täysin tunteeton suhtautumisessaan toisiin ihmisiin” ja hän ”ei kykene vahvasti avustettunakaan minkäänlaiseen ohjattuun toimintaan”.
Niinpä Eteva karsi lähes kaiken tekemisen pois. Ajatuksena oli, että Eemi hyötyisi ärsykkeettömästä ympäristöstä. Tätä kutsuttiin ”pelkistetyksi päiväohjelmaksi”.
Henkilökunta käytti Eemin kanssa suojavarusteita, kuten käsivarsisuojuksia ja hiukset peittäviä päähineitä. Turvallisuussyistä Eemin ovea pidettiin lukossa. Jos hän pyrki ulos huoneestaan, hänet ohjattiin sinne takaisin.
Ulos pääsi harvoin, jos ollenkaan. Esimerkiksi kesällä 2021 Eemi oli yli kuukauden käymättä ulkona. Kun ulos mentiin, tehtiin tyypillisesti lyhyitä kävelylenkkejä pihalla. Eemillä oli päällä talutusvyö ja ympärillä neljä työntekijää vartioimassa.
Käytöshäiriöt pahenivat.
– Voihan sen arvata mitä se tekee ihmiselle, kun käytännössä eristetään tosi pitkiksi ajoiksi huoneeseen ilman että on mitään virikkeitä, mitään sosiaalisia kontakteja, äiti Petra sanoo.
Asiakirjoista saa sen kuvan, että vuoteen 2021 mennessä Eemin kuntoutusyrityksistä oli luovuttu. ”Lääkinnälliset keinot on pitkälti käytetty”, lääkäri kirjasi.
Eemi oli itkuinen ja pyrki huoneestaan ulos.
Myös Raul päätyi Etevan Lahden kehitysvammapsykiatriseen yksikköön loppuvuodesta 2018. Hän oli 11-vuotias.
Omaisten kokemus hoidon laadusta on hyvin samankaltainen kuin Eemin vanhemmilla. Raulia pidettiin uhkana itselleen ja muille. Hänen lääkeannoksensa moninkertaistettiin ja hänet suljettiin huoneensa. Raul pääsi pois jo muutaman kuukauden jälkeen, mutta huoneeseen sulkemisen aikana hänen painonsa putosi omaisten mukaan 17 kiloa.
Keväällä 2021 Raulin tilanne kriisiytyi uudestaan ja hän päätyi Pitkäniemen kehitysvammaisten tukikeskukseen. Hoitojakson oli määrä kestää vuoden.
Vanhemmat alkoivat pian epäillä kuntoutuksen asianmukaisuutta.
– Meistä oli tosi outoa, että Raul tuli kotilomille lähes aina mustelmilla, äiti sanoo.
Lomilla vanhemmat tekivät Raulin kanssa retkiä uimarannoille ja puistoihin. Niiden jälkeen vanhemmista tuntui kuin he olisivat palauttaneet vaarallista vankia takaisin suorittamaan rangaistustaan.
Raulia pidettiin kiinni vaarallisella tavalla
Raulia käsiteltiin Pitkäniemessä toistuvasti voimalla. Esimerkiksi kesäkuussa 2021 häntä pidettiin potilaskirjausten mukaan kiinni peräti 113 kertaa.
Raul laitettiin usein päinmakuulle, eli maahan vatsalleen. Joissakin tapauksissa Raulia on pidetty päinmakuulla yli 10 minuuttia.
Kiinnipitoa päinmakuulla pidetään nykytiedon valossa vaarallisena, sillä siihen sisältyy äkkikuoleman riski. Esimerkiksi Niuvanniemen sairaalassa ihmisiä ei enää pidetä kiinni tällä tavalla.
Vanhemmat antoivat Raulin hoidosta runsaasti kritiikkiä etenkin sen alkuvaiheessa. Asiakirjojen mukaan Pitkäniemen henkilökunta alkoi pitää heidän käytöstään hankalana.
Lopulta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri yritti katkaista Raulin kuntoutusjakson lyhyellä varoitusajalla syksyllä 2021. Syynä oli se, että yhteistyö vanhempien kanssa ei tyydyttänyt sairaanhoitopiiriä.
Pitkäniemi ja Eteva vastaavat kritiikkiin
Pitkäniemen kehitysvammayksiköitä pyörittää nykyään Pirkanmaan hyvinvointialue. Vammaispalveluiden toimialuejohtaja Tuulikki Parikka kertoo, että ei voi kommentoida yksittäistapausta.
Parikka kertoo, että kiinnipitoja käytetään Pitkäniemessä lain mukaisesti ja niin vähän kuin mahdollista. Kyse on asiakas- ja työturvallisuudesta.
– Rajoittaminen ei aina ole välttämättä pelkästään paha asia.
Parikan mukaan kiinnipitotilanteet voivat olla rajuja, ja niissä voi syntyä mustelmia. Asiakkaat myös joskus loukkaavat itse itseään.
Parikan mukaan sopimuksia ei katkota sen vuoksi, että vanhemmat antavat hoidosta kritiikkiä.
Etevan kehitysvammaisten palvelutoiminnasta vastasi Kirsi Leväpelto. Hänkään ei kommentoi Eemin tai Raulin tapauksia.
Leväpelto kertoo, että Etevassa pyrittiin siihen, että asiakkailla olisi yksilöllinen ja virikkeellinen arki. Hänen mukaansa Lahden kehitysvammapsykiatrian asiakkailla oli käytöksessään aggressiivisia piirteitä.
– Väkivallan uhka oli läsnä koko ajan. Kaikki meidän lähiasiantuntijat ja hoitajat tiesivät tämän.
Leväpellon mukaan hoidossa oli ihmisiä, joilla oli ongelmia ruokailemisen ja syömisen kanssa. Hänen mukaansa ruokaa ei ole otettu pois esimerkiksi rankaisukeinona.
Lääkitysasiat käytiin Leväpellon mukaan läpi aina moniammatillisessa työryhmässä.
Eteva-kuntayhtymän toiminta lakkasi, kun hyvinvointialueet aloittivat alkuvuonna 2023. Nyt kehitysvammapsykiatriset yksiköt ovat HUSin alaisuudessa. Kaikki tässä jutussa mainitut epäkohdat liittyvät aikaan ennen HUSia.
Pojat pääsivät pois ja voivat paremmin
Eemi pääsi pois Etevasta vihdoin keväällä 2022. Vanhemmat katsoivat, kun heidän lapsensa nauroi koko taksimatkan pois Lahdesta.
Nyt hän asuu Rinnekodin Viljala-nimisessä asumisyksikössä Espoossa. Tuoreissa kuvissa poika näyttää onnelliselta. Niissä Eemi kahlaa järvessä ja istuu suppilaudan päällä, kun isä meloo eteenpäin.
Vanhemmat kertovat, että uudessa kodissaan Eemiä ei suljeta huoneeseensa tai pidetä uhkana. Apatia on kadonnut.
– Eemi kohdataan ihmisenä, isä Miika kertoo.
Raul puolestaan asuu kotona. Hän on hiljattain aloittanut opiskelun erityisoppilaitos Livessä.
Hänen kouluttajansa Lauri Metsola puhuu pojasta, joka on täysin eri henkilö kuin Etevan ja Pitkäniemen laitospapereissa. Pitkäniemessä Raulia jouduttiin pitämään kiinni useita kertoja päivässä.
– Meillä ei ole ollut yhtään haastavaa tilannetta. Meidän ei ole tarvinnut edes harkita kiinni pitämistä. Ei oikeastaan ole käynyt edes mielessä.
Tässä jutussa kerrotut asiat perustuvat pääosin asiakirjalähteisiin. Eemiä ja Raulia ei voitu kuulla tätä juttua varten heidän terveydentilansa vuoksi. Heistä käytetään etunimiä muiden perheenjäsenten yksityisyyden suojaamiseksi.
Videolla toimittaja Jaakko Mäntymaa kertoo, mistä MOT-dokumentissa ”Laitosten unohdetut lapset” on kyse.