Ylläpitäminen ei ole hedelmällisin lähtökohta taiteen tekemiseen. Juuri sitä Iisa Pajula on kuitenkin huomannut miettivänsä.
Pajula aloitti uransa Regina-yhtyeen solistina vuonna 2004. Vuosituhannen alussa aikuistuneille kaupunkilaisille hänen ohut ja nasaali äänensä oli kissanminttua, ja kappaleet kuten Saanko jäädä yöksi sekä En tiennyt että osaan tanssia soivat indiediskoissa ympäri Suomen.
Vuonna 2014 Pajula lähti soolouralle. Hän julkaisi parin vuoden välein levyjä, jotka saivat kriitikoilta kehuja, ja kiersi keskikokoisia klubeja ympäri Suomen.
Suosion katto oli saavutettu, mutta sen alla oli ihan hyvä olla.
Kunnes ei enää ollut. Ja siksi Iisan pitää nyt lopettaa.
Yksi vielä
Viime vuodet Iisa Pajula on seilannut viihdepopin ja taidemusiikin välillä.
Vuoden 2018 Päivii, öitä -albumi tavoitteli radion soittolistoja. Taktiikka ei toiminut, osin siksi, ettei Pajula kokenut viihdeartistin roolia sittenkään omakseen. Sitä varten olisi pitänyt markkinoida itseään ja antautua naistenlehtiruljanssille.
Seuraavaksi Pajula teki kokeellisen Amelia-teemalevyn. Julkaisun aikaan hän kuvaili sitä YleX:lle musaparadigmanvaihdokseksi ja itsesabotoinniksi.
Nelikymppinen Pajula on miettinyt, mihin hän haluaa käyttää jäljellä olevan aikansa.
– En siihen, että jahtaisin jotain semmoista, että tekisin viihdekonsertteja. Se ei tuntunut sellaiselta, mihin mut on tarkoitettu tai mihin mulla olisi annettavaa.
Loppuvuodesta 2021 Pajula sai Koneen säätiöltä 45 000 euron apurahan ”kokeellisen sävel- ja äänitaiteen luomiseen” Iisa Kaarina -työnimellä.
– Sain keskittyä rauhassa miettimiseen ja tosi, tosi hitaaseen tekemiseen. Itsekseni kellarissa tutkin ja mietin.
Maaliskuussa ilmestynyt Hardcore-albumi syntyi halusta tehdä vielä yksi levyllinen Pajulan rakastamaa popia. Tekeminen aloitettiin ennen apurahakautta ja levy viimeisteltiin sen jälkeen. Tehdessä Pajula tiesi jo laittavansa Iisan tauolle, ja siksi siihen rutistettiin viimeisetkin pop-koukut. Hän kuvailee kappaleita ”puristeiksi” ja ”ultimaattiseksi pop-ilmaisuksi”.
– Oli helpompaa palata poppiasetuksiin, koska tiesin, että seuraava on askel keskelle metsää ja siellä hapuilua, Pajula sanoo.
Pajula selittää, miksi pop-ura täytyy laittaa jäihin:
Tauollejääminen ei riippunut Hardcoren menestymisestä, Pajula alleviivaa. Jos levy olisi poikinut radiohittejä, olisi hän saattanut kiertää vielä vuoden lisää.
Spekulointi on kuitenkin turhaa, sillä Hardcore sai valjun vastaanoton.
Kappaleiden kuuntelumäärät Spotifyssa ovat enimmäkseen kymmenen ja sadantuhannen välissä, ja Mikään ei riitä -kappale tyrmättiin Levyraadissa niin, että Pajula avautui pahasta mielestään somessa ja Helsingin Sanomien haastattelussa.
Soundin kriitikko kirjoitti kahden tähden arviossaan, että Hardcore on ”hänen varminta ja hiotuinta musiikkiaan koskaan”. Kulttuuritoimituksen kriitikko löysi levyltä helmiä ja antoi neljä tähteä. Helsingin Sanomat ei arvioinut levyä lainkaan.
Ala jakautunut voittajiin ja häviäjiin
Pajula sanoo kokeneensa urallaan jatkuvaa vajavaisuutta ja syyllisyyttä. Onko keikkailu vain artistin egon hivelyä? Miten pitkään bändin jäsenet roikkuvat mukana? Ollaanko levy-yhtiössä pettyneitä striimilukemiin? Miksei hän osaa olla sellainen pop-artisti jollaisen hänestä teoriassa saisi? Onko hän liian vanha?
Vetäytyminen on tärkeää tehdä julkisesti, Pajula sanoo. Siksi tiedotteet ja haastattelut. Samalla hän haluaa raottaa verhoa ja näyttää, millaista artistin arki oikeasti on.
– Narratiivin ja todellisten olosuhteiden välillä on niin iso epäsuhta, että mun on pakko tehdä tällaista inventaariota.
Tänä keväänä Iisa veti viimeiset klubikeikkansa. Kesällä on festareita ja joulukuussa vielä yksi konsertti Helsingin Savoy-teatterissa.
Pari viikkoa sitten Oulussa hän purskahti itkemään, kun ajatukset menivät jäähyväisiin. Tavastian lavalle hän otti paperin, johon oli kirjoitettu bändin typeriä sisäpiirivitsejä.
– Ajattelin, että katson niitä, jos mua alkaa itkettää.
Tavastialla tuntui hetken kuin olisi vuosi 2014, eikä kukaan yleisössä välittäisi siitä, ettei kyse ole tämän hetken kuumimmasta ilmiöstä – hyvä musiikki riittäisi.
Ajat ovat nimittäin muuttuneet. Hyvä musiikki tuntuu nyt usein sivutuotteelta, jolla myydään ilmiöitä. Musiikkibisnes on saturoitunut niihin, jotka täyttävät jäähallin tai yhdeksän iltaa Tavastialla, ja epäonnistujiin.
– Se vaikuttaa, vaikka en haluaisi että muhun vaikuttaisi mikään tuollainen.
Katkeruus hiippailee lähellä
Keskikokoisen indieartistin leipä on ohut koppura.
Suoratoistolla ei rikastu, kappaleet katoavat uutuuslistoilta nopeasti. Radiosoittoon tarvitaan kaupallista hoksnokkaa ja paneutumista. Someilmiöt riippuvat tuurista ja megayritysten algoritmeista.
Keikkailu on koko ajan kalliimpaa. Jo ennen pandemiaa Iisan kiertueista jätettiin pois Hämeenlinnan ja Kouvolan kaltaisia ”rönsyjä”, jotta homma pysyisi kannattavana. Iisan viisihenkinen kiertuekokoonpano jakaa keikkapalkkiot tasan.
– Kuluja vaan on niin paljon, kun lasketaan mukaan autot ja majoitukset. Nyt kun katottiin kesän festareita, niin ei helkkari. Me ajetaan keikan jälkeen kotiin, koska ei ole mitään järkeä ottaa hotellia. Meille jäisi ehkä kympit kaikille.
”Kateus herää heikompina hetkinä”, Pajula sanoo:
Pajula kertoo lukeneensa Guardianista, että valtaosa brittiartisteista tekee kiertueitaan tappiolla. Artikkelissa todettiin, ettei keikkailuun ole kohta varaa kuin keskiluokkaisilla ja sitä varakkaammilla.
– On aika karu ajatus, että festareilla ja klubeilla et enää näe muuta kuin vaurautta, Pajula sanoo.
Markkinatilanteessa olisi helppo katkeroitua. Onko Pajulalle käynyt niin?
– Se katkeruuden tunteen aavistus… Näen sen läsnäolon. En tässä huoneessa, mutta tuolla se jossain hiippailee, hän sanoo ja osoittaa ikkunasta ulos.
– Jos jäisin tähän, ylläpitämään tätä pop-tekemistä ja yrittämään vastata niihin odotuksiin, jotka syö mua ja mun resursseja, niin katkeruus kyllä pääsisi tänne.