Moni tuhosi kulmakarvansa trendillä, joka on palaamassa

Maskeeraaja-kosmetologi Raili Hulkkonen, joka on seurannut kulmakarvatrendejä vuosikymmenten ajan, muistuttaa kulmakarvojen nyppimisen pitkäaikaisista haitoista.

Maskeeraaja-kosmetologi Raili Hulkkosen mukaan kulmakarvat eivät välttämättä kasva kunnolla takaisin, jos niitä nyppii säännöllisesti.
  • Ruut Parikka
  • Illusia Sarvas

2000-luvun alussa liian tuuheat kulmakarvat miellettiin ällöiksi ja epäsiisteiksi. Huoliteltuna ja muodikkaana pidettiin nypittyjä ja ohuita kulmakarvoja. Yhtenä viivakulmien ikonina pidetään Baywatch-tähteä Pamela Andersonia.

Vuosikymmen myöhemmin kulmakarvatrendi vaihtui tuuheisiin ja näyttäviin kulmakarvoihin, joista oletettavasti tunnetuimmat ovat olleet 2010-luvulla näyttelijä-malli Cara Delevingnella.

Pamela Anderson 1990-luvulla ja Cara Delevingne 2010-luvulla.
Kulmakarvamuotia: Pamela Anderson 1990-luvulla ja Cara Delevingne 2010-luvulla. Kuva: AOP

Maskeeraaja-kosmetologi Raili Hulkkonen uumoilee, että parikymmentä vuotta sitten ihanteena olleet ohueiksi viivoiksi trimmatut kulmakarvat tekevät paluun.

– Ikävä kyllä.

Myös Hulkkosen nuoruudessa, 1960–70-luvuilla, ohuet kulmakarvat olivat muodissa.

– Sitten niitä nypittiin, nypittiin ja nypittiin, eivätkä ne kasvaneet enää. Ei minulla tosin pöyhkeitä kulmakarvoja ole koskaan ollutkaan.

Hyvin kapeat ja loppupäästä alaspäin kaartuvat kulmakarvat Edith Piaffin tapaan.

Kun kulmakarvoja nyppii säännöllisesti, ne eivät välttämättä kasva enää kunnolla takaisin.

– Jos ihmisellä on itsellään jo upeat ja tuuheat kulmakarvat, en lähtisi nyppimään niitä, Hulkkonen sanoo.

Ohuista viiruista paksuihin puskiin

Kuvassa maskeeraaja-kosmetologi Raili Hulkkonen meikkaa asiakkaan kulmakarvoja.
Raili Hulkkonen piirtää Katja Arpalon kulmiin ohuita karvoja puuterimaisella pomade-kulmakarvavahavärillä. Väriä lisätään kasvun suunnan mukaisesti ohuella vinolla siveltimellä. Kuva: Mohamed Sharif El Bouari

Hulkkonen on nähnyt pitkän uransa aikana monenlaiset kulmakarvatrendit.

– Olen aina rakastanut tehdä kulmakarvoja. Ihan vuodesta -65 lähtien.

Trendit ovat saaneet yleensä pilkallisen lempinimen, kuten siittiökulmakarvat, vihaviivat, YKK:t, karvamadot ja mcdonalds-kaaret. Joskus trendin nimitys on viitannut ikonisten kulmakarvojen kantajaan: editpiaffit, bresnevit ja fridakahlot.

Frida Kahlo.
Kuva: Nickolas Muray / Nickolas Muray Photo Archives

– Ikonisimmat kulmakarvat ovat mielestäni Frida Kahlolla. Hänen kulmansa lähtevät normaalia lähempää silmäkulmasta, melkein keskeltä. Kulmakarvat ovat alhaalla ja aika pöyhkeät. Ne tekevät katseeseen ihanaa intensiteettiä.

Vuosien nyppiminen voi heikentää karvan kasvua pysyvästi. Näin on juuri tapahtunut meikkitaiteilija Hulkkosen penkkiin istuutuneelle Katja Arpalolle.

Erittäin tuuheat kulmakarvat, niinkutsutut Brezhnevit.

Arpalo on yksi niistä, jonka kulmakarvoissa on testattu lähes kaikki viime vuosikymmenten kulmakarvatyylit. Arpalo toivoo Hulkkoselta vinkkejä päivittäiseen kulmakarvojen laittoon.

Kun Hulkkonen tiedustelee Arpalon meikkirutiineista, tämä myöntää hihitellen käyttäneensä kajaalikynää kulmiensa koristeluun.

– Älä kajaalia kulmiin laita. Silmiin tarkoitetun kynän jälki on liian pehmoinen ja suttuinen.

Maskeeraaja Hulkkonen vahvistaa ja piirtää karvoja asiakkaan nypittyihin kulmakarvoihin. Hulkkosen mukaan harvalla ihmisellä on luonnostaan tuuheat kulmakarvat.

Siittiön muotoiset kulmakarvat.

Kulmakarvoille on vuosien aikana tullut tuotteita kauppoihin hyllyille sekä palveluita kauneushoitoloihin. Kulmakarvoja voi tällä hetkellä muun muassa laminoida, värjätä ja kestopigmentoida. Niillä hentoisistakin karvan haivenista saa näyttävät ja tyylikkäät.

– Kulmakarvat antavat ryhtiä kasvoille.

Jopa sarjakuvamaisen tyylitellyt vihaisen näköiset kulmakarvat, nk. vihaviivat.

Hulkkosella käy paljon asiakkaita, joilla ei ole kulmakarvoja ollenkaan.

– Silloin pääsen käyttämään mielikuvitustani piirtääkseni henkilön kasvon piirteisin sopivat kulmakarvat.

Osallistu keskusteluun alla: Mikä on mielestäsi pahin tyylimokasi?