Tornio ja Inari ovat mukana laajassa kuntalaiskyselyssä, joka selvittää asukkaiden käsityksiä kotikunnastaan

Koko maassa lähes 33 000 asukasta 46 kunnasta voi kertoa näkemyksiään kunnallisista palveluista ja kunnan tavasta hoitaa asioita.

Rajakartano, jonka edessä pysäköitynä polkupyöriä. Rakennuksen seinässä teksti Rajakartano, Aineen taidemuseo, Tornion pääkirjasto.
700 torniolaista pääsee vastaamaan kyselyyn, joka selvittää asukkaiden mielipiteitä kotikunnastaan ja kunnallisista palveluista. Kuvituskuva. Kuva: Jenni Mehtonen / Yle
  • Pirkko Kukko-Liedes

Kuntaliitto toteuttaa tänä keväänä laajan kuntalaiskyselyn, jolla selvitetään kansalaisten käsityksiä omasta asuinkunnasta ja sen tavasta hoitaa asioita. Lisäksi kysytään, mitä vastaajat ajattelevat kunnallisista palveluista ja miten he osallistuvat kotikuntansa päätöksentekoon.

Kysely tarjoaa kunnille tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi ja toiminnan kehittämiseksi. Ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa alkusyksyllä.

Lapista kyselyssä ovat mukana Tornio ja Inari.

Nyt toteutettava kysely on yksi laajimmista kuntalaisten näkemyksiä koskevista selvityksistä. Mukana on 46 erikokoista kuntaa ympäri Suomen. Vastaajiksi kutsutaan 32 900 täysi-ikäistä.

Kuntakohtaiset otokset vaihtelevat 300:sta 2 200 henkilöön. Esimerkiksi Torniossa lomakekirjeen saa tai on jo saanut 700 ihmistä.

Kuntaliiton tutkimuspäällikön Marianne Pekola-Sjöblom toivoo, että mahdollisimman moni kirjeen saanut vastaa kysymyksiin.

– Tutkimuksen kattavuuden ja luotettavuuden varmistamiseksi vastausprosentti olisi hyvä saada korkeaksi. Edellisessä vastaavassa kyselyssämme vastausprosentti oli 35,4, Pekola-Sjöblom sanoo tiedotteessa.

Kyselyyn voi vastata myös sähköisesti.

Kuntaliitto on toteuttanut vastaavia ja vastaavan laajuisia kuntalaiskyselyitä säännöllisesti aina 1990-luvulta lähtien. Viimeisin laaja kuntalaiskysely toteutettiin keväällä 2020.