Eräs sirkusesitys Joensuussa syksyisenä päivänä vuonna 1905 nousi valtakunnan uutiseksi. Vaasalainen fakiiri Anton Anthonius ja hänen ranskalainen voimamieskumppaninsa Charles Jackson nostelivat esityksessä lavalla raskaita rautapalloja.
Ohjelmanumero keskeytyi yllättäen, kun yleisön joukossa ollut 23-vuotias Anna Anthonius, tuolloin vielä nimeltään Eskolin, vaati saada yrittää nostaa samoja möhkäleitä kuin mitä lavalla ollut ranskalainenkin suurin ponnistuksin nosteli. Annan pyyntöön suostumisen sijaan voimamies luikki palloineen ripeästi takavasemmalle. Yleisö kohahti esityksen äkillisen keskeytymisen vuoksi.
Skandaali oli valmis ja se päätyi lehtien sivuille.
Kaikkina aikoina on ollut ihmisiä, jotka ovat mahtuneet yhteisöönsä hyvin ja toisaalta heitä, joille jää ulkopuolisuuden rooli.
Sirkus toi sata vuotta sitten monimuotoisen eksotiikan kansan pariin: parrakkaat voimanaiset mursivat ennakkoluuloja ja avarsivat maailmankuvaa. Lopulta kiertolaiset jäivät kuitenkin kummajaisiksi ja ulkopuolisiksi ja usein heidän ainoa tapansa selviytyä oli ryhtyä kiertäviksi viihdetaiteilijoiksi.
Joensuussa sattuneesta tapauksesta paljastui pian, että kyseessä oli etukäteen suunniteltu julkisuustemppu. Anna ja vaasalainen Anton olivat kohdanneet toisensa Tampereella Annan toimiessa paikkakunnalla piikana. Jossakin välissä nämä kaksi voimapesää olivat todenneet olevansa yhdessä vieläkin vahvempia. Tämän jälkeen he olivat erottamaton esiintyjäpari – ja lopulta mies ja vaimo.
"Nainen jättiläiswoimilla" tai "Urjalan nainen" piteli raskaita painoja kuin wähäpätöisiä esineitä.
Lahden Sanomat 14.5.1912
Annaa tuskin saattoi pitää aivan tavallisena piikaneitona, sillä hän suurikokoisena ja väkivahvana varmasti erottui kylän Elovena-neitojen joukosta. Ura sirkustaiteilijana kuitenkin edellytti paksujen hauislihasten lisäksi sekä seikkailunhalua että sisäistä paloa heittäytyä oman sisäisen äänensä ohjaamana esiintyvän taiteilijan uralle.
Yleisössä istuvat naiset halusivat haastaa ”Urjalan woimanaisen”
Anthoniuksen parivaljakon perustamassa huippusuositussa sirkuksessa Annasta tuli esitysten varsinainen vetonaula. Varsin pian yleisö näet päätti, että voimakas nainen oli voimakasta miestä kiinnostavampi nähtävyys.
Esitysten yksi vakituinen numero oli tuohon aikaan suuressa suosiossa ollut paini. Näihin mittelöihin suuren maineen saavuttanutta Annaa haastoivat yleisön joukosta, kuinka ollakaan, toiset voimakkaat naiset – ilmeisen huonolla menestyksellä. Esimerkiksi Lahden Sanomat lehti tiesi kertoa vuonna 1912 Annan päihittäneen painiottelussa muuan neiti Strömstenin, juurikin kieputettuaan sitä ennen muutamaa miestä olallaan.
Anna Anthonius woittajana suoriutui kamppailusta neiti Strömsténin kanssa, ja tämän jälkeen ei neiti Strömstenillä enää kuulu olewan oikeutta haastaa Urjalan naista painikilpailuun. Sen sijaan ilmoitti hän olewansa halukas ensi torstaina painimaan miesten kanssa.
Lahden Sanomat 14.5.1912
Suurikokoinen Anna sai kummajaisen maineen
Sirkus ei koskaan ollut kulttuuriväen tai hienoston suosiossa, vaan sitä pidettiin rahvaanomaisena humpuukina. Kirjava ja kiertelevä esiintyjien joukko miellettiin kaiken mahdollisen ihailun ohella kummajaisiksi ja ulkopuolisiksi. Kelpasihan ihminen sirkuksen ohjelmanumeroksi myös ilman mitään temppuja olemalla lyhytkasvuinen, karvainen tai muuten fyysisesti poikkeavan näköinen oma itsensä.
Varsin monet saapuivat paikalle Annan ihmeellisen suurta kokoa ihmettelemään. Annan pituudeksi kerrottu 175 cm ei tunnu nykyajassa kovin kummoiselta. Miesten keskipituuden kuitenkin oltua 1900-luvun alussa alle 168 cm, varsin monet kohtasivat Annan katseen tiukasti yläviistosta. Annan painoksi ilmoitettiin suurimmillaan kunnioitettavat 116 kiloa. Kuvat Annasta paljastavat, että kertymä ei ole keskivartalon korkeudella.
Voimanainen Anna Anthonius joutui myös jatkuvasti vastaamaan epäilyihin siitä, oliko hän oikeasti nainen.
Voimanainen Anna Anthonius sai aplodien ohella myös osakseen vähättelyä ja pilkkaa. Hän joutui myös jatkuvasti vastaamaan epäilyihin siitä, oliko hän oikeasti nainen. Puheita ei täysin hillinnyt edes se, että Anna sai yhdessä puolisonsa Antonin kanssa neljä lasta.
Anna ja hänen kaltaisensa ovat kuitenkin omana aikanaan muistuttaneet siitä, kuinka monimuotoista ja kirjavaa inhimillinen todellisuus on. Voi olla, että jo tuolloin joku on irvailun sijaan ymmärtänyt, että erilaisuus on lopulta rikkaus, eikä jotakin mitä pitää kaikin tavoin torjua.
Sisällissodan jälkeisinä vuosina Anthoniukset pakkasivat esiintymistelttansa pussiin. Suurena syynä tähän oli valtion perimä huvivero, joka rokotti vähempiarvoisena pidettyä sirkustaidetta ankaralla kädellä. Sellaista oli yrittäjyyttä ja työllistämistä tukeva veropolitiikka silloin.
Anna Anthonius kuoli vuonna 1924, vain 42-vuotiaana, jäätyään vuotta aikaisemmin leskeksi. Hän menehtyi äkillisen sairauden seurauksena verenmyrkytykseen. Urjalan suuren naisen tarinaa kerrotaan kuitenkin yhä edelleen – ehkäpä muistutuksena siitä, että luovuus ottaa mitä erilaisimpia muotoja ja että jokaisella meistä on oikeus löytää oma polkumme ja loistaa omalla tavallamme.
Muokattu 31.5.2024 kello 9.37: Urjala sijaitsee Hämeessä, ei Satakunnassa kuten aiemmin kirjoitettiin.
Lisää aiheesta voit kuunnella Elävä historia -podcastista.
