Itä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on antanut huomautuksen Pieksämäellä sijaitsevalle hoivakodille Matti ja Liisa Koti oy:lle. Avin mukaan Matti ja Liisa -koti on käyttänyt hoidettaviin tarpeetonta itsemääräämisoikeuden rajoittamista.
Matti ja Liisa -koti tuottaa mielenterveyskuntoutujille ympärivuorokautista palveluasumista Pieksämäellä useissa yksiköissä.
Aluehallintoviraston ilmoittamattoman valvontakäynnin perusteella asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumista rajoittavia käytänteitä oli kaikissa valvotuissa toimintayksiköissä eli Mattilassa, Mutterissa, Pikku-Kultalassa, Poutalassa ja Seikkulassa.
Hoivakoti oli aluehallintoviraston mukaan käyttänyt rajoitustoimia osin henkilöstövajeen takia, mikä ei ole perusteltu syy.
Keinoja käytettiin myös, koska henkilökunnalla ei aina ollut tarvittavaa osaamista toimia psyykkisesti vaikeasti sairaiden asiakkaiden kanssa.
Hoitokodin perustaja ja johtaja Liisa Heikkinen ei halunnut kommentoida asiaa Ylelle.
Huoneeseen lukittamista ja takavarikointia
Tarkastuskäynneillä haastatellut asiakkaat kertoivat aville muun muassa, että hoitokotiyksikössä hoidettava on saatettu sulkea huoneeseen eikä tämä ole saanut valita itse peseytymisaikojaan. Hoitokoti on heidän mukaansa rajoittanut myös puhelimen ja tietokoneen käyttöä, takavarikoinut päihteitä ja perunut lomia sekä kaupassa käyntejä.
Yksi asiakas oli kertonut saaneensa uhkauksen kaupungilla käynnin peruuntumisesta, jos hän ei käyttäydy kunnolla.
Avin mukaan sosiaalihuollon asumispalveluyksiköissä asuvien mielenterveyskuntoutujien itsemääräämisoikeuden rajoittamisen täytyy perustua lääkärin päätökseen, jos kyse ei ole akuutista tilanteesta. Toimenpide on viimesijainen ja se on lopetettava heti, kun se ei enää ole välttämätön.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira jatkaa Matti ja Liisa -kodin valvontaa.
Matti ja Liisa -koti on aiemminkin saanut aluehallintovirastolta huomautuksen. Vuonna 2020 virasto määräsi hoitokotia korjaamaan puutteet lääkehoitosuunnitelmissa, itsemääräämisoikeutta koskevissa ohjeistuksissa ja henkilöstön lääkeluvissa. Matti ja Liisa -koti noudatti ohjeita ja korjasi epäkohtia.
Onko sinulla kokemuksia itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Sähköpostiosoitteemme on mikkeli@yle.fi