Maanmittauslaitoksen ruuhkat jatkuvat – jono pahimmillaan kahdeksan kuukautta

Sähköiseen osakekirjaan siirtyminen ruuhkautti Maanmittauslaitoksen. Ruuhkan vuoksi on palkattu lisää väkeä, mutta helpotusta on luvassa vasta syksyllä.

Henkilö leimaa asunto-osakekirjaa.
Maanmittauslaitos oli varautunut asunto-osakeyhtiöiden osakeluetteloiden sähköistämiseen, mutta ihmisten into sähköistää omia osakekirjojaan yllätti laitoksen. Kuva: Tiina Jutila / Yle
  • Marika Harjumaa

Maanmittauslaitoksen ruuhkat eivät ota laantuakseen. Taloon palkattiin helmikuussa 30 uutta käsittelijää, mutta tilanne ei ole vielä parantunut.

Ruuhkat johtuvat osakekirjojen sähköistämisestä. Kaikkien asunto-osakeyhtiöiden osakeluettelot on pitänyt siirtää viime vuoden loppuun mennessä Maanmittauslaitoksen uuteen huoneistotietojärjestelmään. Sen jälkeen asuntojen omistajilla on ollut mahdollisuus sähköistää oma osakekirjansa.

Maanmittauslaitoksen huoneistoasioista vastaava johtaja Janne Murtoniemi kertoo, että uusien käsittelijöiden panos ei ole vielä ehtinyt helpottaa ruuhkaa. Heidät kun pitää kouluttaa ja perehdyttää ensin työhönsä.

– Ruuhkat eivät ole pahentuneet, mutta eivät ole parantuneetkaan. Omistajanvaihdostilanteissa käsittelyaika on 5–6 kuukautta ja sähköisessä osakekirjassa 8 kuukautta, Murtoniemi kertoo.

Hän painottaa, että kiireelliset asiat käsitellään parissa päivässä.

– Kun ottaa asiakaspalveluun yhteyttä ja kertoo, minkä vuoksi asialla on kiire, se hoidetaan kyllä.

Käsittelyä odottaa noin 60 000 osakekirjaa. Talven aikana on käsitelty noin 15 000 osakekirjaa, mutta niitä on tullut saman verran lisää.

Asiakaspalvelupisteisiin tulee ajanvaraus

Tilannetta on yritetty helpottaa myös siirtämällä talon väkeä sisäisesti käsittelemään asiakirjoja. Kesän aikana tilanne tuskin vielä helpottaa, mutta Murtoniemi uskoo ruuhkan purkautuvan syksyllä.

– Siihen saakka toivomme asiakkailta malttia, Murtoniemi sanoo.

Selvitimme, miten paperinen osakekirja muutetaan sähköiseksi. Video on viime vuodelta, jolloin osakekirjan sähköistäminen maksoi 63 euroa. Nyt se on 69 euroa.

Ruuhkaa on ollut myös Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelupisteissä. Laitos kokeilee kevään aikana muutamassa pisteessään mahdollisuutta asioida ajanvarauksella. Syksyn aikana kokeilun on tarkoitus laajentua koko maahan.

Maanmittauslaitos oli varautunut asunto-osakeyhtiöiden osakeluetteloiden sähköistämiseen, mutta ihmisten into sähköistää omia osakekirjojaan yllätti laitoksen. Alkujaan sähköistys oli tarkoitus hoitaa pikkuhiljaa asuntokauppojen yhteydessä.

Huoneistotietojärjestelmässä on nyt noin 270 000 osakehuoneistoa ja autopaikkaa, eli Suomen huoneistoista 14,5 prosentilla on sähköinen omistajamerkintä.