Vauvapulasta on tullut pysyvä valituksen aihe. Syitä syntyvyyden laskulle on etsitty milloin mistäkin: perhetuet eivät riitä, nuoria naisia ja äitejä syrjitään työelämässä, nuoret ovat liian itsekkäitä, vapaa-aika kuluu somessa eikä seurustelulle ja lasten saamiselle jää aikaa.
Olen itsekin yrittänyt selittää tapahtunutta muun muassa työttömyydellä ja sosiaalisen vuorovaikutuksen muutoksilla.
Mutta mitä enemmän olen tutkinut ja pohtinut asiaa, sitä selvemmin näyttää siltä, ettei lapsimäärän vähentymisen tärkein syy sittenkään liity perhe-etuuksien leikkauksiin, tasa-arvo-ongelmiin, työelämän huonontumiseen – tai ylipäätään mihinkään yhteiskunnalliseen ongelmaan. Lapsia syntyy vähemmän, koska nuoret aikuiset eivät enää halua lapsia siinä määrin kuin aikaisemmin
Vanhemmuuden lisäksi on olemassa muitakin tapoja luoda merkityksellinen elämä. Jos syntyvyys laskee, koska yksilön valinnanvapaus laajenee, miksi asiasta pitäisi olla edes huolissaan? Ratkaisu ei ainakaan saa olla yksilönvapauden kaventaminen.
Jos syntyvyys laskee, koska yksilön valinnanvapaus laajenee, pitääkö asiasta olla edes huolissaan?
Kun emme kerran voi, eikä meidän ehkä pidäkään vaikuttaa syntyvyyden laskevaan trendiin, on tarpeellista etsiä kehityksestä valoisia puolia. Esimerkiksi perhesiteiden lisäksi ystävyyssuhteet muodostuvat aikaisempaa merkityksellisemmiksi. Vanhemmilla ja isovanhemmilla on enemmän aikaa kullekin lapselle.
Mutta ennen muuta, meille mahtuu nyt paljon lisää maahanmuuttajia. Oikeastaan meidän on pakko saada lisää maahanmuuttajia. Tilanteen seurauksena Suomesta voi tulla paljon nykyistä kansainvälisempi ja jännittävämpi paikka.
Suurten ikäluokkien aiheuttamasta eläkepommista eli työeläkerahojen riittävyydestä on keskusteltu aktiivisesti jo 1990-luvun alusta asti. Tuolloin työeläkejärjestelmä oli tavallaan puhdas ketjukirje (englanniksi pay-as-you-go): työssä olevien maksuilla kustannettiin eläkkeelle jääneiden toimeentulo. Kriittinen keskustelu johti eläkerahastojen perustamiseen ja lukuisiin järjestelmän heikennyksiin.
Meidän on pakko saada lisää maahanmuuttajia. Samalla Suomesta voi tulla paljon nykyistä kansainvälisempi ja jännittävämpi paikka.
Monilta on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että myös nykyiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat eräänlainen ketjukirje: työssä olevat maksavat suurimman osan veroista vaikka käyttävät pienemmän osan sosiaali- ja terveyspalveluista. Erityisesti terveydenhuollon kustannusten suhde bruttokansantuotteeseen on kasvanut tasaisesti
Toisin kuin eläke-eduissa ja muissa sosiaalisissa tulonsiirroissa sosiaali- ja terveyspalveluissa on lisätty kustannuksia viimeisen 30 vuoden aikana – ennen ihan viime aikoja – ja laajennettu oikeuksia palveluihin.
En tarkoita tietenkään, etteikö näin olisi pitänyt tehdä. Mutta huomautan vain, että menoja on lisätty ilman käsitystä siitä, miten ne tulevaisuudessa rahoitetaan. Siinä missä eläkejärjestelmän rahoitusvajetta paikattiin säästämällä, sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusvajetta on katettu velalla.
Tämä yhtälö ei ratkea vain sillä, että työllisyys- ja veroastetta nostetaan. Kyse on myös ihan paljaista numeroista: tarvitsemme enemmän niitä, jotka ovat työssä tai toimivat yrittäjinä.
Jos jäämme vain suremaan vauvojen puutetta, vaarana on kierre: vaikka kuinka verotus kiristyy, silti julkiset palvelut heikkenevät – ja parhaat voimat muuttavat maasta.
Viime vuonna väkilukumme kasvoi poikkeuksellisen paljon. Kyse oli kuitenkin suurelta osin Ukrainan sodan pakolaisista, mikä kertoo vähän Suomen vetovoimasta. Jatkossa työperäisistä maahanmuuttajista eivät kilpaile vain globaalin pohjoiset maat, vaan myös keskituloiset maat – etunenässä yhden lapsen politiikallaan valtavan ikääntymisongelman itselleen aiheuttanut Kiina.
Jos jäämme suremaan vauvojen puutetta, ja yritämme käynnistää jonkinlaisia ”synnytystalkoita” – ja jos emme hyödynnä matalan syntyvyyden mahdollisuuksia, vaarana on kierre: väestö supistuu ja talous kurjistuu. Vaikka kuinka verotus kiristyisi, siitä huolimatta julkiset palvelut ja tulonsiirrot heikkenevät – ja parhaat voimat muuttavat maasta.
Baltian maat ovat jo varoittava esimerkki. Itsenäisyyden palauttamisen jälkeen Latvia ja Liettua ovat menettäneet lähes kolmasosan väestöstään ja Viro noin 16 prosenttia. Maahanmuuttoa tulisikin meillä helpottaa, ei vaikeuttaa.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja on THL:n tutkimusprofessori, joka ei pärjäisi omassa arjessaan ilman maahanmuuttajien työpanosta.