Työryhmä: Maria Bonnor, Janette Leino, Jarkko Heikkinen, Miika Soininen ja Karoliina Juntunen
Vaasalaista Göran Stenlundia ei moni tunne, mutta hän on yksi pisimpään valtaa käyttäneistä henkilöistä luterilaisessa kirkossa. Hän tuli valituksi kirkolliskokoukseen ensimmäisen kerran vuonna 1982, ja on istunut siellä yhteensä 30 vuoden ajan.
Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin, joka säätää kirkkolain ja päättää esimerkiksi kiistellystä homoparien vihkimisestä.
Kirkolliskokous kokoontuu jälleen tällä viikolla. Tämä juttu kertoo siitä, miksi päätöksentekovalta on kirkossa keskittynyt pienille ryhmille.
Göran Stenlund edustaa juuri näitä pieniä ryhmiä. Hän toimi ruotsinkielisen evankelisen lähetysjärjestön toiminnanjohtajana yli parinkymmenen vuoden ajan ennen kuin jäi eläkkeelle.
Stenlund on siis aktiivisesti mukana herätysliikkeessä. Kirkon jäsenistä vain seitsemän prosenttia kuuluu herätysliikkeisiin, mutta he ovat saavuttaneet merkittävän aseman kirkon päätöksenteossa.
Monet herätysliikkeistä ovat arvoiltaan konservatiivisia. Ne korostavat ihmisen henkilökohtaista suhdetta Jumalaan ja pyrkivät levittämään sanomaansa lähetystyön avulla.
Suurin ja tunnetuin kirkon herätysliikkeistä on vanhoillislestadiolaisuus. Herännäisyys eli körttiläisyys poikkeaa muista herätysliikkeistä siinä, että sen kannattajat ovat usein liberaaleja.
Vähemmistöllä on valta estää muutokset
Herätysliikkeiden valtaan on kaksi syytä.
Ensimmäinen on se, että herätysliikkeisiin kuuluvat äänestävät ahkerasti seurakuntavaaleissa. He saavat läpi paljon omia ehdokkaitaan, koska kirkon niin kutsutut rivijäsenet eivät juuri äänestä. Vuonna 2022 vaalien äänestysprosentti oli 12,7.
– Ei sanota, että pitää äänestää jotain tiettyä edustajaa, vaan kannustetaan ottamaan osaa vaaleihin sanomalla, että ”käykää äänestämässä”, Göran Stenlund kertoo.
Toinen syy on se, että kirkon opin muuttaminen vaatii lähes yksimielisyyttä. Esimerkiksi homoparien vihkiminen sallitaan vain, jos 75 prosenttia kirkolliskokouksen jäsenistä kannattaa sitä.
Tämä tarkoittaa, että runsaan neljäsosan vähemmistö – 28 edustajaa – pystyy estämään isot kirkon muutokset tehokkaasti.
Naispappeudestakin ehdittiin keskustella kirkolliskokouksessa vuosikymmenten ajan, kunnes se hyväksyttiin vuonna 1986. Göran Stenlund äänesti tuolloin muutosta vastaan.
– Äänestin perinteisen virkanäkymyksen puolesta, ja periaatteessa olen edelleen samalla kannalla, hän sanoo.
Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikössä ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten suuri osuus juuri kirkolliskokouksen edustajista kuuluu herätysliikkeisiin. Tutkija Veli-Matti Salmisen mukaan herätysliiketausta on kuitenkin yleinen.
– Vaalikonevastauksista tehdyn seulonnan perusteella noin 55 prosenttia kirkolliskokouksen maallikkoedustajista nimeää jonkin itselleen läheisen hengellisen liikkeen tai herätysliikkeen, Salminen kertoo.
Tämä tarkoittaa 35:tä edustajaa.
Kirkolliskokouksessa ei ole puolueita tai ryhmiä, vaan jokainen edustaja äänestää kaikissa asioissa omantuntonsa mukaan.
Katariina Kojo kritisoi systeemiä
Tamperelainen Katariina Kojo, 29, on uuden kirkolliskokouksen nuorimpia edustajia. Hän kritisoi tapaa, jolla kirkolliskokouksen edustajat valitaan.
– Seurakuntavaalien äänestäjäjoukko on vinoutunut. He jotka äänestävät, ovat kirkossa aktiivisia toimijoita, ja rivijäsenten ääni jää sivuun.
Kojo katsoo edustavansa niitä, jotka kuuluvat kirkkoon tavan vuoksi eivätkä välttämättä osallistu toimintaan. Hän on itse on käynyt viime vuosina lähinnä seurakunnan vauvamuskarissa.
Kojo ymmärtää hyvin, että osa kirkon jäsenistä eroaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä koskevan keskustelun vuoksi. Samalla hän toivoo, että yhä useampi rivijäsen pyrkisi muuttamaan kirkkoa sisältäpäin.
– Kirkolla on suuri rooli yhteiskunnassa, joten siinä oikeasti pääsee vaikuttamaan. Seurakuntavaaleissa äänestää niin harva, että yhdelläkin äänellä voi olla suuri painoarvo.
Kojo toivoo, että seurakuntien jäsenet voisivat äänestää myös kirkolliskokousedustajia.
Vaalitavan muutos kuitenkin vaatisi kirkolliskokouksen hyväksynnän eli ehdotukselle pitäisi saada 75 prosentin tuki.
Kirkolliskokous uudistuu vähitellen
Kirkolliskokous uudistui tämän kevään vaaleissa merkittävästi. 61 prosenttia edustajista on uusia tulokkaita. Esimerkiksi Tampereen hiippakunnan kahdeksasta maallikkoedustajista uusia on kuusi.
Taustalla on se, että kirkkovaltuustot uudistuivat viime vaaleissa. Vain hieman yli puolet viime kauden kirkolliskokousedustajista asettui ehdolle. Porvoon hiippakunnassa Göran Stenlund oli ainut maallikkojäsen, joka haki uudelle kaudelle.
Katariina Kojo kokee, että muutokselle on tilausta. Kaikista kirkolliskokoukseen pyrkineistä liberaaleja oli 23,6 prosenttia, mutta he saavuttivat 37,5 prosentin osuuden paikoista.
– Ihmiset kokevat tärkeäksi, että nuoria ja kirkkoon avarasti suhtautuvia ihmisiä on myös korkean päätöksenteon paikoissa.
Juttua varten on haastateltu myös 19 kokenutta kirkolliskokousedustajaa. He ovat Johanna Lumijärvi, Tapio Tähtinen, Jouko Jääskeläinen, Hanna Mithiku, Pekka Niiranen, Olli Kortelainen, Tuulia Kuntsi, Eino Nissinen, Markku Orsila, Vuokko Vänskä, Minni Kuisma, Hannu Kippo, Janne Kaisanlahti, Juha Nivala, Mia Anderssén-Löf, Seppo Parkkila, Leena Sorsa, Tommy Björkskog ja Anna Lintunen.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella
Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.