Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä jää eläkkeelle

Espoossa syntynyt Jukka Mäkelä aloitti kaupunginjohtajana vuonna 2011.

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Makela
Jukka Mäkelä on johtanut Espoon kaupunkia vuosien ajan. Kuva on otettu vuonna 2019. Kuva: Jari Kärkkäinen/YLE
  • Anna Horppu

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle. Asian vahvistaa Ylelle hänen assistenttinsa Stina Astala.

Astalan mukaan Mäkelän on tarkoitus kertoa asiasta ja eläköitymisen aikataulusta maanantaina kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Mäkelä on syntynyt Espoossa vuonna 1960. Hän aloitti nykyisessä tehtävässään vuonna 2011. Sitä ennen hän toimi muun muassa kokoomuksen kansanedustajana ja on ollut myös mukana kuntapolitiikassa.

Mäkelän eläköitymisestä kertoi aiemmin Länsiväylä.