Maaoikeus käsittelee tiistaina maanomistajien valitusta timanttikaivoshankkeesta Kaavilla.
Kyse on kaivospiiristä Lahtojoella, vajaat kymmenen kilometriä Kaavin kirkonkylältä koilliseen. Kaivostoiminnan aloittamisesta alueella ei ole vielä tietoa eikä ympäristölupaa ole haettu.
Oikeudessa käsitellään kaivosyhtiön oikeutta maankäyttöön kahden tilan osalta. Samat miehet omistavat molemmat tilat.
Valituksen tehneet tilanomistajat ovat tyytymättömiä kaivospiiritoimitukseen, jossa saivat korvauksia lähinnä metsämaasta. Valittajat haluavat tuntuvasti lisää korvauksia muun muassa koelouhintojen haitoista.
Kaivosyhtiö Karelian Diamond Resources vastustaa muutosvaatimuksia.
Korvaukset vaihtelevat haitan mukaan
Kaivosluvat myöntää Turvallisuus- ja kemikaalivirasto. Tukesin johtava asiantuntija Ossi Leinonen arvioi, että maanomistajan asema kaivoshankkeissa vaihtelee.
– Riippuen siitä, mitä maanomistajan alueelle tulee. Toiselle voi tulla avolouhos ja toiselle vaikka sivukivikasa, joka jää siihen, kun kaivostoiminta päättyy, Leinonen vertaa.
Korvauksetkin vaihtelevat: kaivosalueesta maksetaan 50 euroa hehtaarilta ja lisää louhitusta metallimalmista tai hyödynnetystä mineraalista. Korvaukset määritellään kaivoslaissa laskentaohjeita myöten.
Leinosen mielestä maanomistaja pärjää kaivospiiritoimituksessa itsenäisesti, koska toimitusta johtava Maanmittauslaitoksen toimitusinsinööri antaa maanomistajalle tietoa tämän oikeuksista. Maanomistaja voi tällöin vaatia haluamiaan korvauksia, joista Maanmittauslaitos päättää.
Jos päätös ei miellytä maanomistajaa, hän voi tehdä valituksen maaoikeuteen. Näin tapahtui Kaavin tapauksessa, jossa määrätty korvaus ei tyydyttänyt kaikkia maanomistajia ja edessä on oikeuskäsittely.
– Ei näitä kovin usein ole, Tukesin johtava asiantuntija toteaa.
Maanomistajan kannattaa olla hereillä alusta asti
Maanomistajan asema on parantunut viimeisessä kaivoslain uudistuksessa. Leinonen neuvoo toimeliaisuuteen, kun saa tiedon kaivosluvan hakemisesta.
– Viimeistään siinä vaiheessa kannattaa jättää muistutus ja kertoa, mikä on omalta kannalta hankkeessa keskeistä, Leinonen neuvoo.
Kaivosluvan jälkeenkin maanomistajan on hyvä olla aktiivisesti mukana hankkeessa kaivostoimitukseen asti, jossa korvaukset ratkeavat.
Maanomistaja voi kysyä kaivosasioissa neuvoa puolueettomilta viranomaisilta: Tukesista, ely-keskuksesta, aluehallintovirastosta ja Maanmittauslaitokselta.