Talousvaikeuksien kanssa paininut Haminan Energia teki 3,3 miljoonaa euroa tappiota

Yhtiön mukaan tulosta rasittivat vuonna 2023 erityisesti LNG-terminaaliin liittyvät kulut.

Voimalinjatolppa ja sähkölinjoja taivasta vasten.
Haminan Energia on kaupungin omistama yhtiö. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Bülow / Yle
  • Heikki Koskinen

Talousvaikeuksien rasittama Haminan Energia teki viime vuonna tappiota 3,3 miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan taustalla ovat etenkin LNG-terminaaliin liittyvät suuret kulut.

LNG-terminaali on ollut yhtiön suursatsaus, jonka rakentaminen maksoi noin 100 miljoonaa euroa. Viime vuosi oli terminaalin ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Yhtiön mielestä terminaalilla on tappioista huolimatta kuitenkin tärkeä merkitys Suomen huoltovarmuuden kannalta.

Haminan Energia on kaupungin omistama yhtiö. Haminan kaupunki on joutunut takamaan miljoonien edestä yhtiön lainoja . Yhtiön toimitusjohtajat ovat myös vaihtuneet tiuhaan. Huhtikuussa tehtävät otti vastaan Kimmo Rahkamo.

Haminan kaupunki on myös joutunut tekemään poikkellisia ratkaisua yhtiön suunnan korjaamiseksi. Alkuvuodesta yhtiön koko hallitus päätettiin vaihtaa kertaheitolla.

Yhtiön tappiot ovat pienetyneet jonkin verran edeltävästä vuodesta, sillä vuonna 2022 yhtiön tappiot olivat 7,5 miljoonaa euroa. Haminan Energia on ollut mukana epäonnistuneissa energiahankkeissa kuten Fennovoiman ydinvoimalassa.

Uusiutuvien osuus kaukolämmössä kasvoi

Posiitiiviseksi kehityskuluksi yhtiö näkee tiedotteessaan sen, että kaukolämmön tuottaminen uusiutuvilla energianlähteillä kohosi viime vuonna miltei 90 prosenttiin. Yhtiö näkee kaukolämmön kasvunäkymät hyviksi Haminasssa.

Haminan energia luopui viime vuonna useista toiminnoistaan. Syksyllä 2023 yhtiö myi omistamansa Hailikarin ja Koirakarin tuulivoimalat Skip Wind 5 oy:lle. Tämän lisäksi loppuvuonna 2023 yhtiö luopui kaasun myyntiyhtiö Rohe Solutions oy:stä.