Ken oikeutta puolustaapi, niin käyköön suojaan lippumme... tii-ti-diitti-dii ti-diitti-dii ti-diitti-dii...
Ranskan kansallislaulu Marseljeesi kaikuu omakotitalon pihassa Jämsänkoskella. Harrastajanäyttelijä Reijo Ahosen terassiteatteri on tiettävästi ainoa laatuaan.
– En koskaan opi laulujen sanoja, siksi laulan tiitti-dii, hän kertoo vajaa kuukausi ennen ensi-iltaa.
Suomen kenties pienimmällä suvinäyttämöllä Keski-Suomessa nähdään yksi mies kahdessa roolissa.
Ahonen esittää kaksi monologia, joiden sisältö ei ole tyypillistä kesäteatteriohjelmistoa. Miksi Napoleon istuu käsittelee laitokseen eristetyn mielenterveysongelmia ja Maisteri Fiasko opettajan uupumusta.
Esitykselle asetetettiin K13-ikäraja, eli sitä ei suositella alle 13-vuotiaille. Harkinta on tietenkin vanhemmilla.
– Ikäraja laitettiin etenkin Napoleonin takia, koska siinä on rankkoja asioita ja karkeaa kielenkäyttöä. Eikä Maisterikaan mikään pikkulasten juttu ole, Ahonen luonnehtii.
Leikki, josta ei pääse pois
Sinulla ei ole suurmiehen historiaa. Sinulla ei ole edes pienen suurmiehen historiaa. Sinulla ei ole historiaa, Sulo.
Napoleon-monologi kertoo Sulosta. Hänet on eristetty, kuten Ranskaa 1800-luvun alussa hallinnut keisari Napoleon saarelle.
Sulon ”saari” on suljettu osasto. Hän kuvittelee olevansa Napoleon, kunnes hoitaja keskeyttää leikit.
Kirjailija ja ohjaaja Harri István Mäki kertoo, että näytelmä alkaa hyvin sadunomaisena, mutta kääntyy pian toiseen suuntaan.
– Päähenkilö on hyvin lapsellinen ja leikkii ja viihdyttää itseään kuin lapsi. Mutta kun aikuinen on tällaisessa tilanteessa, se on jo aivan toinen asia.
Näytelmässä päähenkilön egoa riisutaan vaihe vaiheelta.
Mäkeä kiinnostavat rajatilat, joissa henkilö on yhdeltä osin lapsi, mutta toinen puoli on jo siirtymässä nuoruuteen tai nuoruudesta aikuisuuteen. Päähenkilön tragedia on se, että hän ei pääse välitiloista pois, vaan jumittaa niissä loputtomasti.
– Tämä ei ole sellainen leikki, josta pääsee pois, Mäki tiivistää.
Aivot mukaan, ei narikkaan
Sulolla se toimii suolikin niin mallikkaasti, että ai että! Koko osaston notkein ja äänekkäin suoli kukkuu kun sveitsiläinen käkikello.
On poikkeuksellista, että esiintyjä kutsuu yleisön kotiinsa. Myös monologi on melko harvinainen kesäteatterin muoto. Puhumattakaan siitä, että kesäteatterilla on ikäraja eikä esitys ole lähtökohtaisesti hauska.
– Miksei voisi tehdä erilaista? Ihan jo itsekkäistä syistä, että tarjontaan tulee monipuolisuutta, Harri István Mäki sanoo.
Teatterin tiedotuskeskus kertoo, että erityisen suosittua on nyt tehdä draamaa esimerkiksi vanhenemisesta – näytelmissä voidaan kuvata esimerkiksi muistiongelmia tai uutta elämänvaihetta, kun edessä on muutto laitokseen.
– Myös mielenterveysasiat ovat tulleet enemmän julkisuuteen, ja ihmiset puhuvat niistä enemmän. Tämä aika antaa myös mahdollisuuden käsitellä vaikka kesäteatterissa tällaisia juttuja, Mäki pohtii.
Kesäteattereiden yleisöodotukset ovat Suomen harrastajateatteriliiton mukaan korkealla, sillä jo viime kesä oli ensimmäinen kunnon kesä koronapandemian jälkeen.
Yleensä järjestäjät tavoittelevat isoja yleisöjä, eli paikkoja on näytöstä kohti mieluummin satoja kuin kymmeniä. Tässäkin mielessä jämsänkoskelainen kotinäyttämö on hieman riskialtis kokeilu.
Kesäteattereissa käy kuitenkin paljon katsojia, jotka eivät talvisin eksy ollenkaan katsomoon. Uhka voi olla myös mahdollisuus.
– Joskus sanotaan, että katsoja voi jättää reilusti aivot narikkaan. Me toivomme, että katsoja ottaa tänne aivot mukaan, näyttelijä Reijo Ahonen sanoo.
Silloin Napoleon sanoo, kun minulla on ystäviä, tunnen olevani elossa. Ja kun olen elossa, tunnen pystyväni mihin tahansa, mahdottomaankin.
