On vaikea uskoa, että Andrei Kurkov, 63, tulee sotaa käyvästä maasta. Hän on hyväntuulinen ja valoisa. Ilmahälytysten takia valvotut yöt eivät näy hänen leppoisassa olemuksessaan, kun hän antaa haastattelua lyhyellä Suomen vierailullaan.
Kurkov kertoo olevansa synnynnäinen optimisti. Hän ajattelee, että asiat menevät aina hyvin. Sodan keskellä tällainen ajattelutapa on myös keino selviytyä.
Kirjailijan työssä positiivisesta ajattelusta on kuitenkin ollut haittaa, sillä Kurkov pitää dramaattisten tarinoiden kirjoittamisesta. Aiemmin hänen täytyi lannistaa hyväntuulisuus ennen kuin ryhtyi kirjoittamaan.
– Kuuntelin työhuoneella aina puolen tunnin ajan klassista musiikkia, lähinnä Gustav Mahleria ja Arnold Schönbergiä. Kun tunsin itseni tarpeeksi alakuloiseksi, ryhdyin kirjoittamaan.
Kiovassa asuvan Kurkovin ei tarvitse enää kuunnella masentavaa musiikkia, sillä hän ei ole kahteen vuoteen pystynyt kirjoittamaan fiktiota.
– Selaan puolen tunnin välein sotauutisia. En voi keskittyä mihinkään muuhun. Fiktion kirjoittaminen vaatisi pysyvyyttä ja mahdollisuutta sysätä todellisuus sivuun. Se ei ole nyt mahdollista.
Kesken jäänyt romaani odottaa
Kun Venäjä hyökkäsi täysimittaisesti Ukrainaan yli kaksi vuotta sitten, fiktiivisten romaanien julkaisu pysähtyi koko maassa.
Kirjoittamista kirjailijat eivät ole lopettaneet, mutta he julkaisevat lähinnä runoutta ja artikkeleita sodasta.
Niin tekee myös Kurkov. Kahden vuoden aikana hän on julkaissut yli sata sotaa koskevaa artikkelia. Hän kirjoittaa artikkelit englanniksi, sillä ne julkaistaan kansainvälisessä mediassa. Kurkov kirjoittaa muun muassa The Guardianille ja Financial Timesille.
– Totta puhuen haluaisin lopettaa sodasta kirjoittamisen, koska se on uuvuttavaa.
Sodan myötä runoudesta on tullut tärkeää Ukrainassa. Runotkin käsittelevät enimmäkseen sotaa. Ukrainalaiset runoilijat käyvät usein rintamalla esiintymässä sotilaille. Kurkov kertoo, että runohetket ovat suosittuja.
– Runoissa on paljon tunnelatausta. Sotilaat itkevät kuunnellessaan niitä.
Kurkov muistuttaa myös, että sodan aikana noin 40 ukrainalaiskirjailijaa on kuollut, ja monet ovat rintamalla. Myöskään tästä syystä romaaneja ei juuri nyt liiemmin julkaista.
Vitsinikkarista kirjailijaksi
Andrei Kurkovin kirjallinen tuotanto on laaja. Hän on kirjoittanut yli kymmenen romaania ja lisäksi lastenkirjoja sekä elokuvakäsikirjoituksia. Suomeksi Kurkovin romaaneja on saatavilla vain kolme.
Kirjailijanuransa Kurkov aloitti vitsinikkarina. Teini-iässä hän ryhtyi keksimään poliittisia vitsejä seitsemän vuotta vanhemman isoveljensä innoittamana. Isoveli vastusti Neuvostoliiton hallintoa, ja niissä piireissä laittomat vitsit kukoistivat.
– Kirjoitin paljon vitsejä muun muassa Leonid Brežnevistä. Luulen, että huumorini kumpuaa kaukaa nuoruudesta.
Suomalaisille lukijoille Kurkovin kirjat tuovat mieleen kaurismäkeläisen maailmaan, jossa huumori rakentuu eleettömyydestä ja pienistä sanavalinnoista. Tänä keväänä suomennettu Kuolleen miehen kaveri (Otava 2024, suom. Riku Toivola) muistuttaa jopa juoneltaan Aki Kaurismäen elokuvaa I Hired a Contract Killer (1990). Molemmissa epätoivoinen mies palkkaa ammattitappajan surmaamaan itsensä.
Ura urkeni salakuljetuksen ansiosta
Kurkovin maailmanlaajuisesti tunnetuin teos on surrealistinen Kuolema ja pingviini (Otava 2006, suom. Eero Balk). Siitä tuli heti julkaisun jälkeen vuonna 1996 kansainvälinen menestys.
Sitä ennen Kurkov yritti saada 18 vuoden ajan tekstejään julkaistuksi. Hän lähetteli käsikirjoituksiaan eri kustantamoihin.
– Sain paljon hylkäyskirjeitä ja minua kehotettiin jopa lopettamaan kirjoittaminen, muistelee Kurkov.
Neuvostoaikana yhteydet ulkomaailmaan olivat olemattomat. Kun kustannussopimusta ei syntynyt, Kurkov päätti koettaa onneaan ulkomailla. Siihen tarvittiin kuitenkin puolalaisen ystävän apua. Tämä salakuljetti Kurkovin käsikirjoituskopioita Puolaan ja postitti niitä eurooppalaisiin kustantamoihin. Vihdoin eräs sveitsiläinen kustantamo kiinnostui, ja Kurkov sai ensimmäisen kustannussopimuksensa.
Nykyään ukrainalainen kirjallisuus kiinnostaa maailmalla. Surullista kyllä, vasta sota teki Ukrainan kulttuurista tunnettua.
– Ennen Venäjän hyökkäystä Euroopassa tiedettiin Ukrainasta vain Tšernobyl ja korruptio. Nyt tunnetaan meidän pitkä historiamme ja omaperäinen kulttuurimme.
Myös Ukrainassa oman kulttuurin arvostus on kasvanut. Sodan myötä oman kielen ja kulttuurin merkitys on tullut tärkeäksi. Ukrainalaiset haluavat puolustaa rajojensa lisäksi myös kulttuuria.
– Vuoteen 2014 asti ukrainalaiset poliitikot eivät välittäneet tuon taivaallista kulttuurista. Nyt on tullut selväksi, miten kulttuuri vaikuttaa kansalliseen identiteettiin.
Kurkovin positiivisuus nousee jälleen pintaan, kun puheeksi tulee Ukrainan tulevaisuus.
– En näe sodan loppua, mutta näen kyllä tulevaisuuden.
Lisää aiheesta:
Ukrainalaissotilas lukee jopa juoksuhaudassa – näiden kirjojen avulla pää pysyy kasassa etulinjassa
Sodan raunioissa ja juoksuhaudoissa soittanut suomalaissellisti on todistanut Ukrainan ihmettä