Puhallus. Sanasta tulevat mieleen leppeät ilmavirrat, aineettomuus ja pienimuotoinen liike. Juuri tällaisista palasista Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori Heli Ryhänen ryhtyi kasaamaan tämänvuotista näyttelyä.
– Hain näyttelyyn ilmavuutta: halusin tänne isoja installaatioita, joissa on valoa ja keveyttä. Jotkut täällä olevat teokset myös muuttavat muotoaan ilmavirran vaikutuksesta.
Ryhänen on taustaltaan kuvanveistäjä, ja tämä näkyy myös Puhallus-näyttelyssä. Näyttelytila Pekilon huimia korkeuksia on hyödynnetty oivaltavasti: Hanna Vihriälän valtava Puhalluskukka roikkuu katosta viiden tuhannen vaijerin varassa, kun taas Timo Ahjotulen Monodrone kiipeää ulkoseiniä ja kattoa pitkin kuin hallitsematon sysimusta kasvi.
Heli Ryhäselle tärkeänä kriteerinä on toiminut myös teosten tilallisuus.
– Tila vaikuttaa paljon teoksen muotoon ja olemassaoloon. Pekilo on hyvin poikkeuksellinen näyttelytila, koska täällä on sekä suuria että pieniä huoneita ja isoja läpimenoja. Teoksia voi myös nähdä monesta eri kulmasta sekä ylhäältä ja alhaalta.
Luonto nousee parrasvaloihin
Ritva Kovalaisen mattapintaiset valokuvat ikimetsistä tuntuvat imevän katsojan sisäänsä, ja useassa kuvataideviikkojen tämänvuotisessa teoksessa näkyy luontoteema.
– Taiteilijoita kiinnostaa paitsi luonnon tila, myös ihmisen suhde luontoon: millaisessa vuorovaikutuksessa eliöt, kasvit ja ihminen oikein nykypäivänä elävät, Heli Ryhänen toteaa
Ryhäsen mukaan luontokiinnostukselle löytyy selkeitä syitä.
– Hektinen arkipäivä saa ihmisen kiinnostumaan luonnosta jo ihan virkistyskohteena, joka vie ajatukset muualle. Toisaalta monet taiteilijat ovat huolestuneita luonnon tilasta ja siitä, miten ihminen kohtelee ympäristöään.
Kuvataideviikoilla luonto tulee liki katsojaa esimerkiksi Anni Rapinojan Luonnonvalot-installaatiossa. Rapinoja on rakentanut suurikokoisia kattokruunuja hirven, metsäjäniksen ja rusakon papanoista.
– Kyse on kaikille tutusta kiinnostavasta materiaalista, jota täällä on kuitenkin hyödynnetty aivan toisenlaisessa kontekstissa, Heli Ryhänen toteaa.
Papanat on kuivattu ja lakattu, joten niistä ei lähde minkäänlaista tuoksua.
Rekka-autojen jäljillä
Kierrätystaide on aina pop, ja tämä näkyy myös Mäntän kuvataideviikoilla. Taidetta voi syntyä vaikkapa käytöstä poistetuista kuormaliinoista, kuten Laura Liljan Cargo Blue -teoksen kohdalla.
– Katselin kuormaliinoja matkaa taittavien rekkojen lavoilla. Huomasin, että liinoista löytyy aika hienoja värejä ja myös kiehtovia käytön jälkiä, Lilja kertoo.
Cargo Blue -teoksessa on oleellista, että isokokoisen ”maalauksen” muodostavat kuormaliinat puristavat ja tukevat seinää ja kiinnittyvät siihen kuten oikeassakin käytössä.
– Halusin hyödyntää liinoja mahdollisimman yksinkertaisesti, joten niissä on samoja elementtejä kuten alkujaankin. Kokonaisuus syntyy siitä, että toisella puolella on maalauksenomainen teos ja toinen puoli paljastaa sen, miten teos on luotu, Laura Lilja sanoo.
Kierrätettyä materiaalia löytyy myös Rosalia Silferin teoksista, jotka ovat täynnä estotonta väri-iloittelua ja pieniä yksityiskohtia. Teosten pohjana on maitokartonki, jonka päälle taiteilija on maalannut lukuisia maalikerroksia akryylilla. Juju piilee siinä, että Silfer kaivertaa ja raaputtaa maalipintoja, jolloin paljastuu erilaisia kuvioita ja orgaanista tekstuuria.
– Tämä metodiikka tarjoaa yllätyksiä itsellenikin: ei oikein voi ennustaa, mitä kaikkea sieltä löytyy.
Värikkyyden puutteesta ei Silferin omaperäisiä teoksia voi syyttää.
– Välillä yritän rajoittaa väripalettia, jotta syntyisi harmonisempaa jälkeä, mutta yleensä näihin teoksiin päätyvät kaikki mahdolliset värit.
Taidekenttä keskittyy Helsingin ympärille
Kuraattori Heli Ryhäsen ohjenuorana on toiminut se, että hän on valinnut kuvataideviikoille taiteilijoita ympäri Suomea.
– Meillä on Suomessa valtava määrä hienoja taiteilijoita, mutta valitettavasti usein käy niin, että samat taiteilijat pyörivät näyttelystä toiseen, jolloin iso osa jää näkymättömiin.
Ryhäsen mukaan suomalaista taidekenttää leimaa jonkinasteinen Helsinki-keskeisyys.
– Suurin osa näyttelytiloista – kuten museoistakin – on Helsingissä, joten taidekenttä painottuu pääkaupunkiin. Meillä on upeita näyttelytiloja muuallakin Suomessa, mutta ne jäävät usein vähemmälle huomiolle.
Mäntän kuvataideviikot on avoinna elokuun loppuun asti.