Eräänä aamuna jäin herättyäni makoilemaan lokoisassa unenpöpperössä puolisoni rinnan päälle. Ei ollut minnekään kiire, ja ajatus rupesi kulkemaan omia polkujaan.
Yhtäkkiä huomasin, että mieleeni ryöppysi ideoita, kuin luovuuden tulppa olisi irronnut. Tunne oli uusi. Olin jättänyt edellisenä päivänä väitöskirjani tiedekuntaan. Edeltävinä viikkoina työ oli imenyt kaiken tarkkaavuuteni.
Ideatulva katkesi kuitenkin brutaalisti. Puolisoni kännykkä lätsähti tämän kädestä kivuliaasti suoraan naamalleni.
Näinkin konkreettisesti se teknologia tuhoaa nykypäivänä luovuuden (ja romantiikan!), voisi heti ajatella.
Tutkimusten mukaan teknologia vaikuttaa monin tavoin tarkkaavuuteen.
Oikeastaan kyse oli tarkkaavuudesta.
Tutkimusten mukaan teknologia vaikuttaa monin tavoin tarkkaavuuteen.
Ensin hyvät uutiset: netinkäyttö ei näyttäisi heikentävän, vaan jopa parantavan, lyhytkestoista tarkkaavuutta. Sen sijaan tietokoneella vietetty aika ja lyhyisiin nettivideoihin koukuttuminen ovat yhteydessä pitkäjänteisen keskittymisen hankaluuksiin.
Moni valittaakin, että nykyään kirjaan tai elokuvaan keskittyminen on hankalaa. Kuin itsestään käsi alkaa hamuamaan puhelinta.
Väittäisin, että digitaalisuuden kaappaama tarkkaavuus pääsee myös yhä harvemmin vapaasti harhailemaan.
Kummallakin on vaikutuksia paitsi aikaansaavuuteen, myös luovuuteen.
Aivotutkimuksen mukaan ajattelun harhailuun liittyvän aivoverkoston yhteistyö tarkkaavuutta säätelevien verkostojen kanssa on eräänlainen luovuuden aivoperusta. Onkin havaittu, että älypuhelinaddikteilla nämä aivoverkostot toimivat heikommin luovan ongelmanratkaisun aikana, ja myös suoriutuminen luovuustehtävissä ontuu.
Syy ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti teknologian, vaan ihmisen.
Nykyihminen käyttää usein teknologiaa tavalla, joka heikentää kykyä laadukkaaseen ajatteluun.
Vähän sama kuin olisi keksitty vasara, ja naulojen sijaan hakkaisimme sillä iloisesti peukaloa.
Moni ahmii digikarkkia niin paljon, että virikkeittä oleminen tai hitaampi mielihyvä maistuu puulta.
Töissä päivät kuluvat yhteistuumin luoduissa etäpalaveriputkissa, ja harkitsematta käyttöönotetun ohjelmakavalkadin kilkutuksiin reagoidessa.
Parisuhteissa virkistävät keskustelut vaihtuvat puhelimien takaa keskenjäävien lauseiden muminaan.
Vähän sama kuin olisi keksitty vasara, ja naulojen sijaan hakkaisimme sillä iloisesti peukaloa. Ja ihmettelisimme yhteen ääneen, miten outoa on, kun nykyään peukkua koko ajan kolottaa, eivätkä rakennukset valmistu.
Onko tämä monin tavoin keskittymiskyvytön ja luovuusköyhä elämä sellaista, jota haluamme elää?
Ehkä teknologian väärinkäyttö selittää osin työuupumusepidemiaa sekä sitä, että esimerkiksi kunnolla mullistavien tieteellisten löydösten ja patenttien määrä on tasaisessa laskussa.
Myös politiikassa inspiroivia visioita on saanut kovin pitkään Suomessa odotella, kirjoittaa Esa Mäkinen oivallisessa kolumnissaan.
No, ei hätäpäivää. Tuoreen tutkimuksen mukaan kielimalli päihittää ihmiset luovuustesteissä. Yhdessä tutkimuksen tehtävässä oli määrä miettiä mahdollisimman villejä ja luovia seurauksia erilaisista asiaintiloista, kuten ”mitä jos ihmisten ei tarvitsisi enää nukkua” .
Ihmiset vastasivat esimerkiksi: ”Olisi 24/7 yökerhoja”, ”enemmän ruuhkia” sekä ”ei enää tarvetta kellojen kääntämiselle”.
Kielimalli keksi muun muassa: ”Perinteisen median disruptio: primetime ja aamu-tv pitäisi kuvitella uudelleen” sekä ”Yöolympialaiset: yöhön kehittyy oma kulttuuri ja aktiviteetit. Olympialaisista tulee kaksipäiväinen tapahtuma, ja yöolympialaisissa nähdään aivan uusia kuutamolajeja kuten synkronoitu tähtientuijottelu ja komeettabongaus”
Yksi ratkaisu on siis ulkoistaa tämäkin ajattelu koneille.
Mutta mitä tapahtuu, jos emme käytä enää aivojamme oivaltamiseen ja ideointiin, tai jos hyväksymme teknologian runteleman keskittymiskyvyn?
Useimpien mielestä keksiminen on kivaa puuhaa.
Ajatusten harhailu liittyy myös rentoutumiseen ja sitä kautta hyvinvointiin, ja sitä nykyihminen tarvitsee mielestäni rutkasti enemmän, ei vähempää.
Pitkäjänteisellä keskittymisellä saavutamme puolestaan elämässä asioita, joilla on merkitystä.
Tällä hetkellä mietitään kuumeisesti, miten tekoälyä olisi järkevin käyttää. Kyse on myös siitä, minkälaista elämää haluamme elää.
Mielestäni paras tapa olisi sellainen, että se parantaisi ihmisen hyvinvointia ja kykyä ongelmanratkaisuun.
Olisi siis tarve pikaisesti miettiä, onko tämä monin tavoin keskittymiskyvytön ja luovuusköyhä elämä sellaista, jota haluamme elää?
Ja jos ei ole, kuka sen muuttaisi?
Katri Saarikivi
Kirjoittaja on psykologian tohtori ja aivotutkija, joka yrittää saada tarkkaavuutensa takaisin omaan hallintaansa ja välillä marmattaa myös puolisolleen kännykännäpelöinnistä.