Kesälampaat aloittavat Jyväskylän laitumilla – niitä ei pidä syöttää, muistuttaa kaupunki

Kaupunki huolehtii, että lampaille riittää laitumilla syötävää. Syötettynä lammas saattaa niellä multaa, mikä ei ole sille hyväksi.

Lammaskatras laitumella
Kesälampaat laiduntavat Jyväskylässä neljällä laitumella. Arkistokuva kesältä 2021. Kuva: Riikka Pennanen / Yle
  • Annika Rantanen

Jyväskylässä kaupungin pörröiset kesätyöläiset eli kesälampaat saapuvat tänään kaupungin laitumille.

Lampaat laiduntavat kesän ajan Suuruspään, Lampitien ja Samulinniemen laitumilla sekä Kortepohjan Vehkalammenpuistossa. Laitumien paikkaa siirretään kesällä ruoan riittävyyden mukaan.

Lampaiden tehtävänä on kitkeä muun muassa jättipalsamia, joka on haitallinen vieraslaji. Kaupunki kertoo, että lammaskitkentää kokeiltiin Vehkalammelta viiden vuoden ajan, ja lampaat onnistuivat hävittämään jättipalsamin alueelta lähes kokonaan.

Hyvä torjuntatulos pysyy kaupungin selvityksen mukaan yllä, kun laidunnusta jatketaan useamman vuoden ajan. Lisäksi jättipalsamit pitää poistaa laitumia ympäröiviltä alueilta aitojen ulkopuolelta, jotta siementen leviäminen ja kulkeutuminen takaisin laitumille saadaan estettyä.

Kaupunki muistuttaa, että lampaiden ruokkiminen on kielletty. Itse syödessään lampaat osaavat välttää mullan syömistä, mutta syötettyinä se ei niiltä aina onnistu.