Oulun kaupunki järjestää kesäkuussa ensimmäistä kertaa alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille tarkoitetun puistoruokailun.
Lapsille ja nuorille tarjotaan maanantaista perjantaihin keittolounas sekä pelejä, liikuntaa ja muuta ohjelmaa Höyhtyällä Sorsapuistossa, Kaijonharjussa Ilmarisen puiston leikkipaikalla ja Rajakylässä keskusleikkipuistossa.
Ruokailu ja siihen liittyvä ohjelma on maksutonta, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Lapsi tarvitsee mukaan oman ruoka-astian, ruokailuvälineet ja ruokajuoman. Ruoan voi syödä puistossa tai kuljettaa rasiassa kotiin. Mikäli ruokaa jää yli, sitä voidaan jakaa mukaan ruokahävikin välttämiseksi. Tätä varten mukaan tarvitaan oma rasia ruoan kuljettamista varten.
Lapset ovat tapahtumissa oman aikuisensa vastuulla.
Kaupunki etsii vapaaehtoisia mukaan puistoruokailujen ja niiden ohjelman toteuttamiseen. Puistoruokailuun liittyvät asiat löytyvät puistoruokailun sivulta.