Lähes 50 vuotta Sallassa jatkunut systemaattinen yöperhosseuranta osoittaa perhoslajien leviävän kohti pohjoista. Viime kesänä Värriön tutkimusaseman perhosrysissä havaittiin peräti viisi uutta lajia, esimerkiksi suosekoyökkönen.
– Ne ovat siirtyneet yhden kesän aikana tänne Kuusamossa olevalta rysältä. Matkaa kuitenkin on parisataa kilometriä, kertoo Helsingin yliopiston tutkimusasemaa Värriössä johtava professori Mikko Sipilä.
Keskilämpötilan nousu on tuonut uusia alueita perhosten ulottuville. Värriössäkin lämpötila on noussut 1970-luvulla alkaneen seurannan aikana 2,5 astetta ja syksy pidentynyt parilla viikolla.
Muutos perhoslajistossa näkyy havaintopaikoilla eri puolilla Suomea.
– Uusia lajeja on tullut huomattavan paljon lyhyen ajan sisällä. Taitekohta oli 2000-luvun alussa, jolloin uusia lajeja alkoi tulla Suomeen, toteaa Suomen johtaviin hyönteistutkijoihin kuuluva Juhani Itämies.
Joidenkin lajien maahantulo on tunnustelua: ensin tulee pari yksilöä vuodessa ja muutaman vuoden päästä ehkä seuraavat rohkeat. Toiset tulevat isolla joukolla.
– Ne alkavat lisääntyä Etelä-Suomessa ja saavat pieniä kantoja sinne tänne. Sitten alkaa vyöry pohjoista kohti, Itämies kuvaa.
Nyt Suomessa lentelee lajeja, jotka muutama vuosikymmen sitten kuuluivat Liettuan lajistoon.
Hyönteistutkijan päässä 2 500 perhosta
Yöperhosseurannan kaltainen pitkäaikainen havainnointi on kriittisen tärkeää ilmastonmuutoksen seurausten tunnistamisessa. Muutaman vuoden seuranta ei kerro lajin tilanteesta mitään, koska kanta vaihtelee säidenkin mukaan.
Niinpä perhosrysät on Värriössä jälleen viritetty. Kirkas lamppu ja valoa heijastava kangas toimivat yöperhosten houkuttimena, ja muovipöntöstä nousevat kloroformihöyryt tainnuttavat uteliaat yksilöt kohtalokkain seurauksin.
– Joka aamu perhoset kerätään ansasta, pakastetaan ja viedään sitten syksyllä Itämiehen Jussille analysoitavaksi. Parhaimmillaan rysässä voi olla kaksikin kourallista perhosia, rysän ääreltä puhelimeen tavoitettu Sipilä kertoo.
Havainnointikausi on alkanut vaisusti: ensimmäisenä yönä saalista ei ollut lainkaan, mutta lauantain vastaisen yön jäljiltä tieteen palvelukseen päätyi muutama perhonen.
Oulun yliopistossa uransa tehneen, nyt jo kahdeksankymppisen Itämiehen päässä on yhä noin 2 500 perhosen nimet ja ulkonäkö. Tunnistus ei kestä sen kauempaa kuin mitä vie perhosen poimiminen pinsetteihin.
– Jos värit ovat haalistuneet ja siivet repaleiset, laji pitää tunnistaa sukuelinten perusteella. Siihen menee ehkä minuutti. Joskus voi mennä sitten vähän pidempäänkin, jos eteen tulee kokonaan uusi laji.
Viime kesän jälkeen Itämies tunnisti Värriön rysistä kerätyt 4 300 perhosta, ja työpöydälle tuli tunnistettavaa myös muilta havaintopaikoilta.
Hidasliikkeiset puut rajoittavat perhosten leviämistä
Perhoset ovat nopeita reagoimaan ilmaston lämpenemiseen. Lintulajien siirtyminen pohjoista kohti on hitaampaa, niiden keskivauhti on alle kaksi kilometriä vuodessa.
Puut tekevät matkaa vuosikymmeniä tai vuosisatoja. Esimerkiksi tammia ravintonaan käyttävät perhoset eivät voikaan vapaasti lähteä leviämään. Niiden täytyy odottaa tammea.
Osalle perhoslajeista siirtyminen kohti kylmempää on ainoa mahdollisuus. Joidenkin lajien toukat ovat esimerkiksi vaikeuksissa ilman suojaavaa lumipeitettä.
Sallassakin on havaittu tiettyjä mittarilajeja, joita aiemmin esiintyi myös Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta ei enää. Ja toisaalta Sallasta on hävinnyt lajeja, joita vielä seurannan alkuvaiheessa 70-luvulla jäi ansoihin.
Ne jatkavat matkaansa kohti pohjoista, kunnes vastassa on Jäämeri. Tunturiperhosillakaan ei ole enää pakopaikkaa sen jälkeen, kun tunturin laki on saavutettu.