Venäjän rajanaapurit ovat kyllästyneet Saksan hallituksen ja muiden liittolaisten nuivaan suhtautumiseen Ukraina-tukeen liittyen. Asiasta kertoo saksalaislehti Der Spiegel.
Saksan liittokansleri Olaf Scholz on toistuvasti puhunut hillitsevästi Ukrainan tukemisesta. Maa on esimerkiksi kieltäytynyt lähettämästä Ukrainaan pitkän kantaman Taurus-ohjuksia.
Taustalla on Saksan pelko Venäjän vastatoimista, mikäli Saksa toimittaa Ukrainalle liian syvälle Venäjän maaperälle yltäviä aseita.
Liittokanslerin puheet ovat kuitenkin jyrkässä ristiriidassa sen todellisuuden kanssa, joka Ukrainan rintamalla tällä hetkellä vallitsee. Venäjä aloitti laajan maahyökkäyksen Harkovan alueella aiemmin toukokuussa.
Ukraina on vielä toistaiseksi onnistunut välttämään suuremman katastrofin, sillä lännen ja etenkin Yhdysvaltain viime aikoina toimittamat aseet ovat estäneet Venäjää saavuttamasta merkittävää läpimurtoa.
Tuen jatkuvuudesta ei kuitenkaan pitkällä aikavälillä ole varmuutta.
Der Spiegelin mukaan Ukrainan liittolaisten näkemyksissä on selkeitä eroja.
Jotkin maat pelkäävät sodan Venäjää vastaan eskaloituvan, jos Saksa ja Yhdysvallat puuttuisivat liikaa sotimiseen Ukrainassa.
Toiset taas pelkäävät, että Ukrainan liian niukka tukeminen toisi sodan yhä lähemmäs Naton itärajaa, ja johtaisi sitä kautta sodan eskaloitumiseen.
Saksalaislehden tietojen mukaan Baltian maiden poliitikot varoittivat viime viikolla Tallinnassa järjestetyssä turvallisuuskokouksessa Saksan edustajia siitä, mihin maan ajama politiikka tulee johtamaan.
Der Spiegelin mukaan Baltian maat ja Puola olisivat kertoneet aikeistaan lähettää välittömästi omia joukkoja Ukrainaan, jos Venäjä saavuttaa läpimurron sen vuoksi, ettei Ukrainaa ole tuettu riittävästi. Uhkauksen toteuttaminen tekisi Natosta suoraan sodan osapuolen.
Nähtäväksi jää, saako maiden uhkaus Saksan pyörtämään kantansa esimerkiksi Taurus-ohjusten toimittamisesta Ukrainaan.
Spiegelin mukaan tuen lisäämiselle löytyy Saksan hallituksen sisällä myös kannatusta. Muun muassa varaliittokansleri Robert Habeckin, ulkoministeri Annalena Bearbockin, talousministeri Christian Lindnerin ja puolustusministeri Boris Pistoriuksen kerrotaan puoltavan Ukrainan asetoimitusten lisäämistä ratkaisevalta vaikuttavien taistelujen kynnyksellä.
Lehden mukaan Scholzin varovaista linjaa vastustetaan hallituksen sisällä etenkin Saksan vihreissä ja keskusta-oikeistolaisessa FDP-puolueessa.