Kymi Ring kiinnostaa yhä tavallisia autoilijoita ja motoristeja – kaikki halukkaat eivät mahtuneet viime kesänä radalle

Tänä kesänä moottoripyörä- ja autoharrastajilla on mahdollisuus jälleen testata ajotaitojaa Kymi Ringillä.

Droonikuva Kymiringin moottoriradasta.
Moottoripyöräharrastajat pitävät Kymiringiä turvallisena. Arkistokuva. Kuva: Antro Valo / Yle
  • Antti-Jussi Korhonen

Moottoripyörä- ja autoharrastajat pääsevät kokeilemaan ajoneuvojaan tänä kesänä Kymi Ringin moottoriradalla Iitissä.

Radalla voi testata esimerkiksi oman moottoripyörän käyttäytymistä nopeissa mutkissa ja kovissa jarrutustilanteissa. Ensimmäiset ajotapahtumat Kymi Ringillä järjestettiin vuonna 2019.

– Rata on ollut käytössä, ja se on nähnyt jo useamman talven. Radanpinta on silti täydessä kunnossa. Pohjatöiden suhteen on tehty huolellista työtä, toteaa iittiläisen Ring Race Clubin puheenjohtaja Jarkko Niemelä.

Moottorikerho on yksi Kymi Ringin aktiivisimmista käyttäjistä. Vapaaehtoisvoimin toimiva kerho järjestää tänä kesänä varmuudella kaksi ajoharjoitteluviikonloppua Kymi Ringillä. Radalle pääsee omalla moottoripyörällä tai autolla.

Kuljettajat ilmoittavat itsensä nopeusryhmiin. Nopeimmassa ryhmässä voi ajaa SM-tason kilpakuskeja. Vähän hitaammassa porukassa pystyy kaasuttelemaa esimerkiksi custom-moottoripyörillä.

Ilmoittautumisia kesän ensimmäiseen tapahtumaan on tullut hyvin.

– Isoin osallistujaryhmä on tavallisia katumotoristeja, Niemelä sanoo.

Moottoripyöriä ajamassa ratapäivänä Kymiringillä. ÄLÄ KÄYTÄ TÄTÄ KUVAA MUISSA ARTIKKELEISSA.
Moottoripyöriä on riittänyt Kymi Ringillä järjestetyissä ajoharjoittelupäivissä. Kuva: Esko Kivelä

Ajopäivät ovat haluttuja

Kymi Ring kiinnostaa yhä moottoripyörä- ja autoharrastajia.

Tästä kertoo se, että kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan viime vuonna Ring Race Clubin järjestämiin ratapäiviin ja lyhyempiin rata-iltoihin. Kerho järjesti Kymi Ringillä viime vuonna yhdeksän tapahtumaa. Ajopäivään otetaan enimmillään mukaan 200 kuljettajaa.

– Viime kesänä jouduttiin myymään myös eioota. Aika nopeasti ryhmät tulevat täyteen, Niemelä sanoo.

Niemelä arvioi, että viime kesän tapahtumissa kuljettajista noin kolmasosa oli ensikertalaisia Kymi Ringillä. Kuljettajat arvostavat radan turvallisuutta.

– Meillä on ollut osallistujia Virosta, Ruotsista ja Norjasta, ja kaikki ovat kehuneet. He ovat pitäneet tätä Pohjois-Euroopan parhaana ratana.

Uusia omistajia on tavattu

Talousvaikeuksiin ajautuneen Kymi Ringin moottoriradan osti viime talvena unkarilaisen TRP Hungaryn johtama sijoittajaryhmä. Niemelä kertoo tavanneensa uusia omistajia.

– Keskusteluyhteys heidän kanssaan on hyvä. Olemme päässeet hyvässä hengessä sopimaan asioista. Järjestetään nyt alkuun nämä omat ajoharjoittelupäivät, sen jälkeen katsotaan mitä muuta viriää, Niemelä sanoo.

Ajoharjoitteluviikonloppujen lisäksi Ring Race Club järjestää 10. päivä elokuuta ajettavan ratamoottoripyörien SM-osakilpailun Kymi Ringillä.

Artikkelia muokattu 28.5. kello 14.54: muokattu moottoriradan kirjoitusasu muotoon Kymi Ring.