Flexensin Kokkolan suurteollisuusalueelle suunnittelemat vedyn ja ammoniakin tuotantolaitokset tarvitsevat niin paljon sähköä, että tehtaita varten joudutaan vetämään uusi voimalinja Kokkolan läpi.
Uutta voimalinjaa tarvitaan noin kahdeksan kilometriä suurteollisuusalueen ja Fingridin Hirvisuon sähköaseman välille. Reitin varrelle sijoittuvia asuinalueita ovat Matalamaa, Taularuukki, Koivuhaka ja Mesilä.
Kuinka lähelle asutusta linja voidaan vetää?
– Siihen on määritelty varoetäisyydet, joita meidän pitää noudattaa. Ne riippuvat jännitteestä ja käytettävistä rakennelmista, sanoo Energiaverkkojen liiketoimintajohtaja Markus Kekolahti.
Hän ei osaa vielä sanoa, vaatiiko uuden voimajohdon rakentaminen maiden pakkolunastuksia.
Vaikka linja viistääkiin useita asuinalueita, Kekolahti pitää suunnittelun kannalta vaikeimpana kohtana tiiviisti rakennettua suurteollisuusaluetta.
- Suurteollisuusalueelta lähdettäessä uusi voimajohto sijoittuu Outokummuntien eteläpuolelle Santahaan ulkoilualueen reitille, kun Bolidenin linja on tien pohjoispuolella.
- Uusi linja kulkee Bolidenin linjan vieressä Santahaan ja Patamäen ulkoilualueiden läpi Jänismaan ohitse Mesilään ja Matalamaalle.
- Matalamaalta jatketaan jo nykyisen voimalinjan vieressä golfkentän ohitse tai vaihtoehtoisesti tehdään pieni oikaisu Ventusnevalle.
- Myös Ventusnevan ja Hirvisuon välillä on hieman toisistaan eroavat vaihtoehtoiset reitit.
Esiselvityksessä tutkittiin myös läntistä vaihtoehtoa, joka olisi kulkenut toisen voimalinjareitin rinnalla Haukiojan ja Koivuhaan länsipuolella. Tämän vaihtoehdon alta olisi pitänyt poistaa Haukiojan rannan puusto ja rakennukset. Linjaus olisi myös estänyt suurteollisuusalueen laajentamista.
Johtokäytävää levennettävä kymmeniä metrejä
Uusi voimalinja sijoittuisi pääosin Bolidenin 2x110 kilovoltin voimalinjan viereen ja katualueiden yhteyteen. Flexensin 400 kV:n voimalinjaa varten Bolidenin johtokäytävää täytyy leventää 47 metriä.
Yksittäistä voimalinjaa varten tarvitaan 60–70 metriä leveä johtokäytävä, mutta kun rakennetaan kaksi linjaa vierekkäin, päästään hieman vähemmällä. Linjakäytävän leveys riippuu käytettävästä tekniikasta.
Flexensin pylväisiin asennettaisiin mahdollisesti myös Kokkolan Energiaverkkojen 110 kV-voimajohto.
– Kokkolan Energiaverkoilla on siinä mahdollisuus lisätä toimitusvarmuutta suurteollisuusalueelle. Se on samalla varautumista myös alueen laajentumiseen, kertoo Kokkolan Energiaverkkojen liiketoimintajohtaja Markus Kekolahti.
Flexensin tehdaskoko voi kasvaa suunnitellusta
Flexens päivitti voimajohtolinjausten takia ympäristövaikutusten arviointiohjelmansa. Yvan voimalinjaosuudesta vastaa Kokkolan Energia.
Flexens tutkii myös, voisiko laitos olla aiemmin ilmoitettua suurempi. Kun yhtiö ilmoitti hankkeesta, se arvioi elektrolyysin tehoksi 300 megawattia. Elokuussa julkaistussa alkuperäisessä yva-ohjelmassa teho oli kasvanut jo 350 megawattiin.
Uusin päivitys on kasvattanut elektrolyysin tehon jo 400 megawatiin.
– Tuotteillemme tuntuu olevan kysyntää. Laskimme, että tämänkokoinen laitos vielä mahtuisi tontille, kertoo Flexensin projektipäällikkö Jim Häggblom.
Flexens ennakoi, että vuoden 2025 lopulla yhtiö voisi tehdä lopullisen investointipäätöksen.
– Rahoitusnäkymät näyttävät hyvältä. Neuvottelut hankkeesta kiinnostuneiden sijoittajien kanssa ovat käynnissä, kertoo Häggblom.