Lappi saa 30 miljoonaa euroa Tornion ja Kilpisjärven välisen Valtatie 21:n parantamiseen, lupaa liikenneministeri Lulu Ranne. Hänen mukaansa tien parantamisella vahvistetaan Suomelle tärkeää huoltovarmuusreittiä Pohjois-Norjaan ja Jäämerelle.
Lopulliset päätökset rahoista tehdään valtion budjettiriihessä syksyllä.
– Olemme saaneet poliittisesti sovittua asiasta, niin kyllä investointi on varma.
Ranteen mukaan painopistettä siirretään raiteilta kumipyörille.
– Painotus on huoltovarmuus- ja turvallisuusasia. Tien kunnostaminen vahvistaa myös satamien saavutettavuutta ja elinkeinoelämää. Tien kunnostamiselle on nyt tarvetta, sillä se vaikuttaa monen arkeen, Ranne sanoo.
Vielä reilu viikko sitten uutisoitiin, että lisätalousarviossa VT21:een osoitetaan neljä miljoonaa euroa lyhyelle tieosuudelle Kilpisjärven rannalla kulkevalle Kilpisjärvi–Ailakkalahti -osuudelle.
Ranne vieraili VT21:llä ensimmäisen kerran viime syksynä. Viimeksi hän kävi siellä maaliskuussa NATOn sotaharjoitusten yhteydessä.
– Meillä on ollut puolustusvoimien ja Väyläviraston kanssa yhteinen näkemys, että tiehen on pakko investoida.
Ranteen mukaan Väylävirasto katsoo, mihin tienosuuksiin 30 miljoonan korjaukset on järkevintä kohdentaa.
Ranteen mukaan hallitus tekee yhteensä satojen miljoonien kohdennuksia infrahankkeisiin ja kohteissa painotetaan huoltovarmuuden ja turvallisuuden parantamisen lisäksi myös esimerkiksi sotilaallista liikkuvuutta.
Lapin lisäksi kohteina ovat muun muassa VT5 Leppävirta – Kuopio 180 miljoonalla ja VT15 Kotka–Kouvola 122 miljoonalla.