Kevät on tuntunut alkaneen tänä vuonna myöhään ja kestäneen vain lyhyen hetken. Vapun jälkeen monissa paikoin Suomea satoi vielä lunta tai räntää, pian sen jälkeen alkoivat helteet.
– Ei se ollut harhaluulo, että tuntui, ettei se talvi lopu koskaan. Loppui se kuitenkin ja tuli kertaheitolla kesä, Ylen meteorologi Matti Huutonen kertoo.
Vaikka kevät tuntui lyhyeltä, tosiasiassa kevät ei ollut tänä vuonna paljoa lyhyempi kuin aikaisempinakaan vuosina.
Huutosen mukaan keväästä puhutaan silloin, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi nollan yläpuolelle, mutta pysyy alle 10 asteen. Tarkemmin tällöin puhutaan termisestä keväästä.
Kevät siis alkoi monissa paikoin eteläisessä Suomessa jo maaliskuun puolessa välissä ja pohjoisessa huhtikuun puolella, kun vuorokauden keskilämpötila nousi nollan yläpuolelle.
– Kevät tuli siis ajallaan, mutta eteni hitaasti. Se otti takapakkia useaankin otteeseen. Se ei ollut tasaista etenemistä kohti kesää vaan siinä aina talvi muistutteli säännöllisen epäsäännöllisesti olemassaolostaan ja voimistaan vappuun asti, Huutonen sanoo.
Poikkeuksellinen toukokuu
Sen lisäksi, että kevät tuntui lyhyeltä, Huutosen mukaan toukokuussa oli myös poikkeuksellisen paljon hellettä, kuivuutta ja ukkosta.
– Vapun jälkeen on heilahdettu aikamoisiin ääripäihin lämpötilojen kanssa, meteorologi Huutonen kertoo.
Toukokuun puolessa välissä alkoi jo monin paikoin maata tulla hellelukemia mittareihin. Ilmatieteen laitoksen mukaan toukokuussa oli tänä vuonna 16 hellepäivää, mikä on uusi ennätys. Vuonna 2018 oli edellinen ennätys, joka oli 14 hellepäivää.
Myös sademäärät jäävät todella pieniksi toukokuun aikana, ja salamointia on ollut poikkeuksellisen paljon. Toisaalta loppukuun ukkoskuurot nostivat joidenkin mittausasemien sademääriä lähemmäs tavanomaisia arvoja.
– Sekin on harvinaista, että tässä vaiheessa vuotta on paljon rakeita ja ukkosia. Tällaisia ilmiöitä yleisimmin odottaisi vasta heinäkuussa.
Huutosen mukaan ukkosia selittää pitkä lämmin kausi. Helteitä selittää korkeapaine.
– Korkeapaine oli pitkään vaikuttanut Suomen säähän. Se ohjasi matalapaineita ja sateita niin, että ne eivät tänne meille tulleet vaan pikemminkin painoittuivat tuonne muualle Eurooppaan viime viikkojen aikana, Huutonen sanoo.
Ilmatieteen laitoksen mukaan toukokuun keskilämpötila vaihteli ympäri maata noin 14 asteesta noin viiteen asteeseen. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä kuukauden keskilämpötila oli 13,8 astetta.
Lisäksi ilmatieteen laitos on arvioinut toukokuun on arvioitu olevan noin 1,8 astetta lämpimämpi kuin mitä se olisi ollut ilman ilmastonmuutoksen vaikutusta.