Näin puhut kirjoista, joita et ole lukenut

Arjessa tulee jatkuvasti vastaan tilanteita, joissa pitäisi puhua kirjasta, jota ei ole lukenut. Näillä neuvoilla pystyt keskustelemaan niistä sujuvasti.

Nainen kirjastossa.
Moni on lukenut kotikirjastostaan ainakin joitain kirjoja. Kuva: Antti Ollikainen / Yle Kuva: Haenchen, kuvankäsittely Antti Ollikainen / Yle
  • Pietari Kylmälä

Ihminen ehtii elämänsä aikana lukea vain häviävän pienen osan kaikista kirjoista. Vastaan tulee väistämättä kirjoja, joista olisi kiva jutella, mutta joista ei ole kuullutkaan.

Kirjallisuudentutkija Pierre Bayard sanoo kirjassaan Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut (2008, suom. Pirjo Thorel), että lukemiseen liittyy paljon tekopyhyyttä. Jokainen on joskus keskustellut kirjasta, jota ei ole lukenut. Joskus tämä edellyttää valehtelemista, mutta yleensä kyse on täysin arkisesta toiminnasta. Kaikkea ei ehdi eikä voi lukea. Tämän ei kuitenkaan pitäisi estää kiinnostavaan kirjallisuuskeskusteluun osallistumista.

Näillä ohjeilla teet lukemattomuudesta hyveen. Kaikki ohjeet on testattu aidoissa olosuhteissa.

Mies ja nainen tutkivat kirjaa kirjakaupassa.
Kirjoista keskusteleminen on kivaa ja sivistävää. Kuva: Antti Ollikainen / Yle Kuva: Max Ehlert

1. Luota yleissivistykseesi

Usein kirjasta puhuminen vaatii vain vähäisiä tietoja. Ota ne käyttöön. Olen esimerkiksi monesti keskustellut Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanista, vaikka en ole koskaan sitä lukenut. Tiedän siitä kuitenkin juuri tarpeeksi osatakseni sijoittaa sen modernin kertomakirjallisuuden jatkumoon.

2. Opettele valehtelemaan loivasti

Jos joku kysyy sinulta oletko lukenut jonkun sellaisen kirjan, jota et ole lukenut, katso kysyjää silmiin ja äännähdä hyväksyvästi mutta ympäripyöreästi. Yleensä keskustelukumppanisi haluaa vain kertoa omasta lukukokemuksestaan. Voit yllyttää häntä kertomaan lisää. Alkuperäisen reaktiosi loivuuden vuoksi voit myös pakittaa, mikäli keskustelu menee liian syvälliseksi.

Kaksi miestä kirjakärryjen edessä kirjat käsissään.
Kirjoista voi keskustella melkein missä vain - kunhan keinot ovat hallussa. Kuva: Antti Ollikainen / Yle Kuva: Ullstein Bild, kuvankäsittely Antti Ollikainen / Yle

3. Kysele kuin toimittaja

Tämä saa keskustelukumppanin tuntemaan olonsa tärkeäksi. Samalla voit yrittää hänen vastauksistaan saada selville mistä kirjassa on ylipäänsä kyse. Esimerkkilause: ”Mitä mieltä olit kirjan kertojaratkaisusta?

4. Keskustelun siirtäminen johonkin muuhun kirjaan

Pelaa aikaa ja näyttele. Päätä päätön puheenvuorosi kysymykseen ”vai mitä sä ajattelit?” Esimerkkilause: ”Tästä tuli ihan mieleen mun lempikirja Viisikko aarresaarella, jonka luin koulussa ala-asteella ja niin edelleen… Vai mitä sä ajattelit tästä?

5. Johdattele keskustelu ajankohtaiseen aiheeseen

Samat asiat toistuvat kirjallisuuskeskusteluissa. Yritä saada kirjan pikaisella silmäilyllä itsellesi joku vihje, joka liittää teoksen johonkin ajankohtaiseen keskusteluun. Siitä voi jauhaa loputtomiin. Esimerkkilause: ”Tällainen autofiktio on mun mielestä kiinnostavaa, koska oman elämän esittelystä on tullut niin yleistä somen takia ja...

Kaksi naista tutkii kirjoja kirjastossa.
Kirjoista keskustellessa kannattaa pitää silmällä myös muita keskustelunaiheita. Kuva: Antti Ollikainen / Yle Kuva: Haenchen, kuvankäsittely Antti Ollikainen / Yle

6. Lue kritiikkejä ja kuuntele podcasteja

Päämäärätön googlaaminen on hakuammuntaa, mutta kritiikkien lukeminen, podcastien kuunteleminen ja kirjallisuusblogien seuraaminen antaa tiedon lisäksi myös valmiita ajatuksia, joita voit esitellä ominasi.

7. Opettele käyttämään Wikipediaa luovasti

Tämä on joskus toimittajien käytössä. Selaile kirjaa kursorisesti ja selvitä tarinan tapahtumavuosi, kirjailijan synnyinvuosi, tapahtumapaikka tai tarinaan liittyvä historiallinen tapahtuma. Katso wikipediasta mitä siitä kerrotaan. Lopputulos voi olla hauska ja yllättävä! Esimerkkilause: ”Tää kirjailijahan on syntynyt vuonna 1973 joka on siitä mielenkiintoinen vuosi, että silloin Vietnamin sota päättyi JA öljykriisi alkoi. Tulee vaan mieleen, että...

Nainen tutkii karttapalloa kirjastonn nurkassa.
Kaunokirjallisuudesta keskusteleminen voi viedä syvienkin aiheiden ääreen. Kuva: Antti Ollikainen / Yle Kuva: Haenchen, kuvankäsittely Antti Ollikainen / Yle

8. Nopea hyökkäys ja vetäytyminen

Aina ei jaksa esittää. Kun huomaat, että kumppanisi on valmistautumassa puhumaan kanssasi kirjallisuudesta, sano hänelle, että fiktio on valetta. Lisää kierroksia: kirjallisuus on elitismin muoto, Tekniikan maailman elämänohjeet ovat todempia kuin romaanien ja jätät mieluummin puun metsään kuin teet siitä paperia. Tätä kannattaa käyttää epätoivoisessa tilanteessa.

9. Kuumotu kirjailijan haastattelusta

Harhauta ja ryhdy puhumaan viikonloppuna julkaistusta kirjailijan haastattelusta, jossa joko kirjailijan mielipiteet tai toimittajan jutusta kuultava asenne nousevat pääaiheeksi. Jos keskustelukumppani kysyy, oletko jo lukenut kirjan, vastaa ”se on lukupinossa”.

Kaksi naista tutkii kirjoja kirjastossa.
Hyvät kirjat eivät lukemalla tai keskustelemalla lopu. Kuva: Antti Ollikainen / Yle Kuva: Haenchen, kuvankäsittely Antti Ollikainen / Yle

10. Sumea muisteleva katse

Jos sinulta kysytään oletko lukenut jonkun kirjan, sumenna katseesi ja vastaa: ”mä oon varmaan lukenut ton, mut siitä on jo aikaa.” Pidä kiinni sumeasta katseesta koko keskustelun ajan.

11. Spleinaus

Maailma on kirjastosi! Hyvällä itsetunnolla pääsee pitkälle. Älä välitä, vaikka et olisi lukenut ainuttakaan kirjaa. Se ei estä sinua tietämästä kaikkea teoksista, joista päädyt keskustelemaan. Toisin sanoen, opettele olemaan mies!

***

Miten sinä olet feikannut olevasi loistolukija? Myönnä pois ja kommentoi alle!