Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelussa ja sovelluksessa ilmeni tänään iltapäivällä tekninen häiriö, joka sai monet hieraisemaan silmiään.
Ennusteen mukaan Helsingissä olisi tänään iltapäivällä ajoittaisia sadekuuroja ja noin 157 astetta pakkasta.
Sää-, meri ja ilmastopalvelukeskuksen toimialajohtaja Juhana Hyrkkäsen mukaan virheelliset lämpötilatiedot johtuivat automaattiseen järjestelmään tulleesta viasta.
– Vika havaittiin vähän ennen neljää iltapäivällä. Tilannetta on nyt korjattu ja mahdollisesti saatu jo korjattuakin.
Hyrkkänen pahoittelee viasta aiheutunutta vaivaa.
– Ei ole lainkaan realistisia lukemia tämmöiset.
Kovin moni tuskin pakkastiedosta hämääntyi, sillä todellinen lämpötila Helsingissä on tänään ollut noin +23 astetta.
Sovelluksen vika on näkynyt myös muiden paikkakuntien sääennusteissa. Mahdottomia pakkasia ennustettiin myös esimerkiksi Lahteen, Hämeenlinnaan ja Jyväskylään.