Pörssiyhtiö Betolarissa päättyy 13 työtehtävää, suurin osa irtisanottavista työskentelee Espoossa

Betolar on kehittänyt vähähiilistä betonia, jota valmistetaan teollisuuden jäte- ja sivuvirroista. Irtisanottavien määrä pieneni arvioidusta 20 henkilöstä.

Geoprimestä valmistettuja betoniharkkoja.
Betolarin kehittämällä Geoprime-ratkaisulla muunnetaan teollisuuden sivuvirtoja sementin korvikkeeksi. Kuvassa Geoprimestä valmistettuja betoniharkkoja vuonna 2022. Kuva: Petri Aaltonen / Yle
  • Marja Roiha

Materiaaliteknologiayritys Betolarissa päättyy 13 työtehtävää Suomessa, kertoo yhtiö verkkosivullaan.

Yhtiön huhtikuussa alkaneissa muutosneuvotteluissa arvioitiin, että muutosneuvottelut voivat johtaa jopa 20 työntekijän irtisanomiseen.

Betolarin toimitusjohtaja Tuija Kalpala kertoo, että suurin osa irtisanottavista henkilöistä työskentelee yhtiön hallinnossa Espoossa.

Yhtiöllä on Kannonkoskella laboratorio ja tuotekehitys. Lisäksi Betolarilla on muutama työntekijä Jyväskylässä ja Tampereella.

Muutosneuvotteluiden aikana tapahtuneiden irtisanoutumisten ja yhtiön sisällä tapahtuneiden sisäisten siirtymien takia irtisanottavien määrä pieneni arvioidusta.

Yhtiön mukaan muutosneuvotteluiden tavoitteena oli tehdä muutoksia organisaatiorakenteeseen, uusien toimintamallien- ja tapojen käyttöönotto ja kiinteiden kustannusten vähentäminen.

Betolar on kehittänyt vähähiilistä betonia, jota valmistetaan teollisuuden jäte- ja sivuvirroista.

Rakennusalan taantuman takia yhtiö pyrkii nyt vähentämään panostusta betonituotteisiin. Jatkossa Betolar keskittyy auttamaan kaivos- ja metalliteollisuutta vähentämään päästöjään ja löytämään uusia käyttötarkoituksia teollisuuden sivuvirroille.

Kannonkoskella kotipaikkaansa pitävä yhtiö työllisti huhtikuussa 51 vakituista työntekijää Suomessa.