Joensuussa järjestettävän Ilosaarirockin taustalla toimii jatkossa osakeyhtiö. Festivaalia järjestävä yhdistys Joensuun Popmuusikot päätti yhtiöittämisestä ylimääräisessä kokouksessaan. Päätös oli yksimielinen.
Festivaali eriytetään omaksi osakeyhtiökseen, jonka Joensuun Popmuusikot omistaa kokonaan. Taustalla on tarve turvata nykyistä paremmin festivaalin varallisuus ja liiketoiminta.
– Festivaalien järjestäminen on nykyisin bisnestä ja yhtiö pystyy kantamaan myös riskit paremmin, perustelee Joensuun Popmuusikoiden puheenjohtaja Simo Niiranen.
Osakeyhtiö voi hakea esimerkiksi lainaa tai investointitukea helpommin kuin yhdistys.
Tavoitteena ei ole voiton maksimointi
Joensuun Popmuusikoiden mukaan festivaalin arvopohja säilyy samana, ja yhdistys ohjaa toimintaa omistajanohjauksella. Ilosaarirockille ei tule uusia osakkeenomistajia.
– Meidän pitää myös teoilla näyttää, että arvopohja pysyy. Tähän ei ole lähdetty euronkuvat silmissä, Niiranen sanoo.
Tavalliselle festivaalikävijälle muutos ei näy. Se ei vaikuta esimerkiksi lippujen hintoihin, vakuuttaa Joensuun Popmuusikoiden toiminnanjohtaja Niina Hattunen.
Festivaaliala on Suomessa erittäin kilpailtu. Alan isoimmat yritykset järjestävät jopa kymmeniä festivaaleja vuosittain.
– Pääsemme jatkossa toimimaan samoilla pelisäännöillä muiden festivaalijärjestäjien kanssa. Yhtiömuodosta on etua myös kansainvälisiä sopimuksia tehtäessä, Hattunen toteaa.
Lisää rahaa paikallisten muusikoiden tukemiseen
Juridisesti yhtiöittäminen vie arviolta puoli vuotta. Jos Ilosaarirock jatkossa tuottaa voittoa, osa siitä jaetaan omistajalle eli Joensuun Popmuusikoille ja osa käytetään seuraavan vuoden festivaalin järjestämiseen.
Joensuun Popmuusikot on järjestänyt Suomen suurimpiin ja Euroopan vanhimpiin musiikkifestivaaleihin kuuluvaa Ilosaarirockia yhtäjaksoisesti vuodesta 1971 saakka.
Tapahtuman ympärivuotinen pyörittäminen on vienyt suurimman osan yhdistyksen resursseista. Tavoitteena on, että jatkossa yhdistys voi keskittyä kulttuuritehtäväänsä eli edistämään ja tukemaan popmusiikin harrastamista Pohjois-Karjalassa.
– Nyt meillä on mahdollisuus edistää esimerkiksi rahaston toimintaa. On pyöritelty ajatusta esimerkiksi biisileirien järjestämisestä, Niiranen toteaa.
Joensuun Popmuusikot omistaa myös Joensuun Töminä oy:n, joka pyörittää rockklubi ja ravintola Kerubia Joensuun Ilosaaressa.