Ensin kävellään ylämäkeen kaksi kilometriä 700 metrin korkeuteen, laitetaan monot suksiin ja hiihdetään kaltevaa latua täysillä 35 metriä. Tätä on juhannuksen vietto Kilpisjärvellä.
Nelikymppiselle sodankyläläiselle Samuli Ollilalle juhannushiihdot ovat jokavuotinen perinne, jonne lähtee koko perhe.
Hiihtämistä ja liikuntaa muutenkin harrastava Ollila on napannut miesten voiton kotiin jo 17 kertaa, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Hän suhauttaa matkan reilussa 12 sekunnissa.
Juhannuksen hiihtohulluja on koko Ollilan kuusihenkinen perhe. Tällä kertaa kilpaladulle suuntaavat isän lisäksi Toivo, 9 ja Simeon Ollila 6. Perheen äiti Paula Melamies toteaa, että juhannuksen hiihdot ovat kovasti helpottuneet ja keventyneet lasten kasvamisen myötä.
– Kyllä vuosia kovin homma oli saada lapset tunturiin hiihtopaikalle, itsekin useissa kisoissa kisannut Melamies muistelee.
Juhannushiihtokisa järjestettiin nyt 79. kertaa. Saanan pohjoisrinteellä sijaitseva hiihtobaana oli tällä kertaa ennätyslyhyt vähälumisen talven ja lämpimän alkukesän vuoksi.
– Kesä on noin pari viikkoa aikaisemmassa kuin tavallisesti. Tunturissa kasvit kukkivat ja on kuin eläisimme jo heinäkuuta, kertoo Kilpisjärven hiihtokisoja järjestävän Saana-Veikkojen puheenjohtaja Antti Ohenoja.
Neljäkymmentä vuotta Saanan hiihtojen ratamestarina toiminut Saana-Veikkojen Veikko Aaltonen osaa jo ennustaa, missä kisat pidetään.
– Lumimäärä vaihtelee joka vuosi. Jos lunta tulee luoteesta, niin kylälle kerääntyy lunta. Viime vuonna lunta tuli idästä, mutta itäpuolella Saanaa lumet olivat jo sulaneet. Kun keltainen pallo alkaa möllöttää yötä päivää, niin lumet häviävät nopeasti.
Raittiusmiehen kehittämä tapahtuma
Kilpisjärven juhannushiihtojen perustaja Yrjö Metsälä, rajavartija ja tullivirkailija, oli ahkera luonnossa liikkuja.
Hän kehitti hiihdot vaihtoehdoksi kosteille juhannusjuhlille. Alussa hiihtokilpailut järjestettiin keskiyöllä.
– Metsälä oli raittiusmies, ja hän halusi, että ihmiset lähtevät hänen mukaansa hiihtämään, eivätkä mene hotellihommiin, Aaltonen kertoo.
Vuosien mittaan tapahtuma on aikaistunut, kun vetäjät vaihtuivat uusiin. Nyt laduilla sivakoidaan jo kello 15.
– Että ehtivät ihmiset muihinkin rientoihin, Veikko Aaltonen mainitsee.
Tapahtuma on edelleen päihteetön, eli sopii hyviin tämän päivän sober curious -henkeen. Toisaalta noin tunnin mittainen kisapaikalle nousu kivikkoisia rinnepolkuja pitkin siirtää tehokkaastii ajatukset juhlajuomista hapottaviin reisiin ja pohkeisiin.
– Hyvä, että on myös päihteettömiä tapahtumia tarjolla, toteaa Nastolasta vastikään Kilpisjärvelle muuttanut Sami Ylhäinen.
Ensimmäistä kertaa juhannushiihtoihin osallistunut Ylhäinen kehuu tapahtuman mukavaa tunnelmaa. Hiihtämistä Ylhäinen on harrastanut vähän. Pääsiäisenä hän hiihti Suomen, Ruotsin ja Norjan rajapyykille.
– Kaikkeni annoin näissä hiihdoissa. Jos ensi vuonna tuplaisin harjoittelun, niin ehkä ensi juhannuksena tulisi kovempi aika, komean syöksyn maalissa tehnyt Ylhäinen suunnittelee.
– Äärettömän hieno tapahtuma, jossa on hyvä yhteishenki. Kaikki auttavat ja kannustavat toisiaan, hän kiittää.
Ylhäinen erottautui porukasta omintakeisella tyylillään. Asuna miehellä oli nastolalaisen urheiluseuran vintage-harjoitteluasu ja lentäjähattu. Haastavan rinteen hän kapusi muovicrockseilla.
– Nämä ovat parhaat kengät, mies nauraa.
Kahden kilometrin nousu tuntui jaloissa
Nuoret Vesilahden Valkohäntien partiolaiset Veera Vähäheikkilä, 17, ja Juuso Koskensalo, 16, osallistuivat juhannushiihtoihin ensimmäistä kertaa. Kilpisjärvelle kaksikko oli tullut muun partioporukan kanssa vaeltamaan.
– Kyllä tuo kahden kilometrin nousu tuntui jaloissa vaelluksen jälkeen. Hiihto sujui yllättävän hyvin kuitenkin, tuumaa Vähäheikkilä.
Juhannushiihdoissa välineet saa lainaksi järjestäjiltä. Veera Vähäheikkilä teki viisaan valinnan, sillä hän otti eri mittaiset sauvat ladun kaltevuuden vuoksi.
Koskensalon mukaan välineet olivat muuten kohdillaan, mutta toisen sauvan hihna antautui kesken koitoksen.
– Lopussa latu oli hyvin liukas, joten rikkoutunut sauva antoi lisähaastetta.
Tapahtuma on laajentunut kolmipäiväiseksi liikuntajuhannukseksi, joka sisältää leikkimielisten hiihtokisojen lisäksi myös polkujuoksukisan Saanan huipulle. Juhannuspäivänä Kilpisjärven maisemissa pääsee vielä suunnistamaan. Tapahtumiin osallistuu väkeä ympäri Suomea ja myös ulkomailta.