Sodankylän elokuvajuhlat alkavat keskiviikkona. Sunnuntaihin saakka kestävän festivaalin aikana Sodankylässä nähdään noin 100 elokuvaa.
Elokuvajuhlilla nähdään ja kuullaan perinteiseen tapaan myös elokuvantekijöiden, ohjaajien ja näyttelijöiden keskusteluja paitsi elokuvista myös luovien alojen haasteista.
Elokuvajuhlat saatiin käyntiin jo aamupäivällä, kun elokuvateatteri Lapinsuussa nähtiin vuoden 1995 festivaalivieras Victor Ericen uutuus, Suomessa ensiesityksensä saava Close Your Eyes.
Virallisessa avajaisnäytöksessä Lapinsuussa nähdään illalla visionäärisen tekijävieraan Leos Caraxin Pont-Neufin rakastavaiset, jonka pääosissa ovat Denis Lavant ja Juliette Binoche.
Jo avajaispäivänä Sodankylään saadaan myös muita kansainvälisiä ohjaajavieraita. Italialaisen elokuvan elinvoimaisiin uudistajiin lukeutuva Michelangelo Frammartino esittelee yleisölle kansainväliseksi läpimurrokseen ja yhdeksi nykyelokuvan mestariteokseksi laskettavan The Four Times -elokuvansa.
Saksanturkkilainen ohjaaja Aslı Özge puolestaan on paikalla psykologisen trillerinsä All of a Sudden -näytöksessä.
Isossa teltassa festivaalin ensimmäisenä iltana vierailevat ohjaaja Katja Gauriloff historian ensimmäisen koltansaamenkielisen elokuvan Je’vidan näytöksessä sekä näyttelijä Jari Virman Teemu Nikin ohjaaman Peluri – kuolema on elävien ongelma -esityksessä.