Valtuusto hyväksyi esisopimuksen Seinäjoen datakeskuksen kiinteistökaupoista

Esisopimuksen mukaan asemakaavoitettujen alueiden kauppahinta on yli 7 miljoonaa euroa ja kaavoittamattomien arviolta noin 10 miljoonaa.

Seinäjoelle nousevan datakeskuksen tontti itäisen ohikulkutien varrella.
Datakeskuksen tonttikaupat etenevät Itäväylän varrella. Kuva: Tarmo Niemi / Yle
  • Tuomo Mäenpää

Seinäjoen datakeskushankkeen eteneminen sai vihreää valoa.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina datakeskuksen kiinteistökaupan esisopimuksen hankeyhtiö ShelCo 294 Oy:n kanssa.

Esisopimus sisältää datakeskukselle alueita noin 75 hehtaarin alalta. Esisopimuksen mukaan asemakaavoitettujen alueiden kauppahinta on yli 7 miljoonaa euroa ja kaavoittamattomien arviolta noin 10 miljoonaa.

Valtuusto vahvisti myös alueelle hinnat, jotka noudattavat vastaavien asemakaavamerkintöjen osalta jo asemakaavoitetun alueen hinnoittelua. Hinnoittelua noudatetaan myös datakeskushanketta varten kaupungille mahdollisesti hankittavan alueen osalta.

Datakeskukset ovat haluttuja muun muassa siksi, että niissä pyörivät tietokoneet tuottavat runsaasti lämpöä, jota on mahdollisuus siirtää esimerkiksi kaukolämpöverkkoon.

Erikokoisia konesaleja, palvelin- tai datakeskuksia on Suomessa jo jopa satoja, isoja joitakin kymmeniä.

Seinäjoen datakeskushanke julkistettiin alun perin jo 2021 ja rakentamisen piti alkaa samana vuonna.