Osassa suomalaiskoteja netti lakkasi viime viikonloppuna yhtäkkiä kokonaan toimimasta.
Syynä on useiden eri kaapelimodeemimallien vanheneminen yhtä aikaa.
Teleoperaattori Elisan mukaan heidän tietoonsa on tullut yksittäisiä asiakkaita, joille asia on tullut yllätyksenä. Liiketoimintajohtaja Laura Soikkeli kertoo, että Elisa on tiedottanut asiasta asiakkaitaan alkuvuoden aikana monin eri tavoin.
– Aina voi olla joitakin yksittäisiä asiakkaita, joille se tulee yllätyksenä.
Soikkelin mukaan asiakkaita on tiedotettu paperisilla kirjeillä, tekstiviesteillä, sähköposteilla ja jopa soittamalla.
– Olemme pyrkineet saamaan kiinni kaikki ne, joita tämä koskee, Soikkeli sanoo.
Elisan Laura Soikkeli sanoo, että kerralla ei yleensä vanhene näin paljon modeemeja yhtä aikaa.
Muutos koski Soikkelin mukaan kuitenkin vain pientä osaa Elisan asiakkaista. Alkuvuonna näitä asiakkaita oli jonkin verran enemmän, mutta viikonloppuna vanhentunut laite oli käytössä enää alle tuhannella Elisan asiakkaalla.
Elisa ei kerro, miten montaa heidän asiakastaan modeemien vanheneminen kaiken kaikkiaan koski.
Teleoperaattori DNA:n palvelukehitysjohtaja Ville Partanen kertoo, että heilläkin olisi vanhentunut modeemeja tässä samassa yhteydessä, mutta he ovat poistaneet ne käytöstä jo aiemmin.
Teliasta kerrotaan, että heidän tarjoamiaan modeemeja ei ole nyt vanhentunut tai vanhenemassa erityisen suuria määriä. Yritys on aiemmin tiedottanut, että yli viisi vuotta vanha laite kannattaa uusia.
Kainuulainen yritys ei tiedottanut ennakkoon
Kaapelimodeemien vanheneminen on tullut yllätyksenä myös osalle tietoliikennepalveluja Kainuussa, Ylä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa tarjoavan Kaisanetin asiakkaista.
Kaisanetin nettisivuilla on maanantaina julkaistu tiedote, jossa kerrotaan tiettyjen modeemien vanhenemisesta.
– Laitteet lakkaavat toimimasta sitä mukaa, kun ne käyvät poissa verkosta, tiedotteessa sanotaan.
Kaisanet pahoittelee, että osalla heidän asiakkaistaan kaapelimodeemi on jo lakannut toimimasta, eikä yritys ole tiedottanut asiasta ennakkoon.
Kaisanetin toimitusjohtaja Jani Moilanen myöntää, että yrityksen tiedottamisessa on parantamisen varaa.
– Totta on, että tiedottamisessa on tässä kohtaa ollut meillä puutteita.
Moilanen sanoo, että he selvittävät parhaillaan yrityksen sisällä, miten jatkossa tiedottamista tämän tyyppisissä asioissa parannetaan.
Tosin yritys keskittyy Moilasen mukaan nyt erityisesti siihen, että asiakkaat pääsevät vaihtamaan laitteet. Myymälöissä onkin ollut vilskettä.
Moilanen kertoo, että nyt vanhentuneita laitteita on ollut muutamalla prosentilla heidän asiakkaistaan. Hänen mukaansa puhutaan sadoista asiakkaista.
Yli kahdeksan vuotta vanhoja laitteita
Nyt vanhentuneet modeemit ovat Elisan Laura Soikkelin mukaan yli kahdeksan vuotta vanhoja.
Kaapelimodeemien mallit on listattu Elisan nettisivuilla.
Modeemien käyttö päättyy, sillä ne eivät voi toimia turvallisesti ilman verkkoyhteyttä suojaavaa sertifikaattia. Sertifikaatin vanhenemisessa on kyse maailmanlaajuisesta ilmiöstä.
Tietoturvasertifikaattia ei voi korvata esimerkiksi virussuojaohjelmalla.