Soiden kulta kimaltaa taas muutaman viikon päästä, kun hillasato kypsyy.
Pohjois-Suomeen ennakoidaan keskinkertaista satoa, mutta hyvä uutinen hetteiköissä tarpoville on se, että tulevaisuudessa hillasoita on entistä enemmän.
EU:n ennallistamisasetus edellyttää Suomelta, että ennallistetun suoalan pitää tällä vuosikymmenellä kahdeksankertaistua siitä, mitä on suunniteltu. Hillakin palaa ennallistetulle suolle, mutta kuinka kauan sitä pitää odottaa, sitä tutkija ei osaa sanoa.
– Pitkän aikavälin seurannat ennallistamisesta vielä puuttuvat, joten emme tiedä mihin se loppujen lopuksi johtaa. Mutta varmaan voi luottaa siihen, että hilla tulee takaisin ennemmin tai myöhemmin, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Rainer Peltola.
Suomessa on ennallistettu soita isossa määrin vasta 2000-luvulla. Peltola arvelee, että kymmenen vuoden päästä tiedetään jo paljon enemmän kasvien paluuvauhdista.
Kimalainen on tehopölyttäjä
Lapissa on tänä kesänä tyytyminen keskinkertaiseen hillasatoon, koska kukintakauteen osui helteiden lisäksi myös kylmiä päiviä ja sadetta. Parhain lentosää pölyttäjille on tuuleton ja poutainen.
Toisaalta hallat eivät tärvelleet hillankukkia, joten poimittavaa kuitenkin riittää. Tukalat helteet voivat periaatteessa vielä heikentää satoa, mutta kriittisin vaihe on joka tapauksessa ohi.
Peltola esittelee supussa olevia hilloja Rovaniemen Ounasvaaralla. Poimintakypsiä marjat ovat noin kolmen viikon kuluttua.
– Tästä on tulossa ihan komea iso hilla. Tällainen pieni suoaukea keskellä metsää on paikka, jonne kimalaisetkin jaksavat tulla, Peltola sanoo.
Pörheät kimalaiset ovat tehokkaimpia pölyttäjiä ja tuottavat suurimpia marjoja, mutta avosoille ne eivät vaivaudu metsistä lentelemään. Nyt metsänrajaan on vain parikymmentä metriä.
Yleisin hillan pölyttäjä onkin kärpänen, jonka jäljiltä hillat jäävät pienemmiksi.
Kimalaisten työteho on toista luokkaa kuin kärpäsillä. Peltola kertoo, että tehokkaiden kimalaisnaaraiden on todettu pölyttävän päivässä yli 2000 kukkaa. Lapin onni on, että merkkejä pölyttäjäkadosta ei pohjoisessa ole havaittu.
Haulikon kanssa hillaan
Hillojen levinneisyysalue on laaja, mutta esimerkiksi Baltiassa maankäyttö on hävittänyt soita eikä hillan makuun ole koko kansan voimalla päästy. Peltola pitääkin pohjoismaiden pohjoisosia ”hillansuojelualueina”, joissa marjaa on paljon ja sitä myös käytetään.
Suomessa poimintaintoa riittää paikoin hillahulluudeksi asti, mutta Norjassa on menty vielä pidemmälle.
Norjan kolmessa pohjoisimmassa läänissä maanomistajat voivat kieltää hillan poiminnan maillaan kylteillä tai lehti-ilmoituksella. Suuhunsa saa poimia, mutta ei enempää. Finnmarkin läänissä vain läänin asukkaat voivat ylipäätään poimia hilloja myyntiin.
Norjalaisten mustasukkaisuus hillasoidensa suhteen on kantautunut Peltolankin korviin.
– Norjalaiskollega kertoi isoisästään, jolla oli tapana lähteä hillastamaan haulikon kanssa.
Suomessa hilloja saa poimia vapaasti, mutta kenenkään takapihan tuntumaan ei kannata mennä. Hilloja riittää kaikille. Lapissa arviolta vain noin kaksi prosenttia metsämarjoista poimitaan ihmisten käyttöön.
– Mutta ei siitä pidä sellaista johtopäätöstä tehdä, että metsään jäävät marjat menisivät jotenkin hukkaan. Ne palautuvat luonnon kiertokulkuun ja tavalla tai toisella ne kyllä hyödynnetään, Peltola toteaa.