Ravintola otti käyttöön koodisanan, jolla saa apua – oletko joutunut yöelämässä ahdistavaan tilanteeseen? Vastaa kyselyyn

Tamperelaisessa Gastropub Sohossa asiakas saa ravintolan henkilökunnalta apua tilaamalla tietyn drinkin. Kerro kokemuksistasi yöelämästä jutun lopussa olevan lomakkeen kautta.

Kari Venekoski poseeraa kameran edessä.
Gastropub Sohon ravintoloitsija Kari Venekoski on ollut ravintola-alalla noin 40 vuotta. Sinä aikana Venekoski on huomannut, että ihmiset uskaltavat kertoa nykyään useammin, jos kokevat olonsa ikäväksi toisen asiakkaan toiminnan vuoksi. Kuva: Senni Nieminen / Yle
  • Emma Hinkula

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tamperelainen ravintola Gastropub Soho otti käyttöönsä koodisanan, jolla asiakkaat voivat pyytää huomaamattomasti apua ravintolan henkilökunnalta.

Jos asiakas tilaa tiskillä enkelidrinkin, ravintolan henkilökunta tietää, että ihminen on jonkinlaisessa ahdistavassa tilanteessa ja hän tarvitsee apua siitä pois päästäkseen.

– Asiakas ei välttämättä uskalla tai kehtaa sanoa tilanteesta suoraan. Enkelidrinkin tilaamalla, ravintolahenkilökunta ottaa kopin ja katsoo, kuinka asia voidaan hoitaa mahdollisimman hienotunteisesti, Gastropub Sohon ravintoloitsija Kari Venekoski kertoo.

Ilmoitus henkilökunnan halusta auttaa, jos henkilö häiriköi tai treffit ovat menneet vastoin suunnitelmia.
Tieto enkelidrinkeistä löytyy muun muassa Gastropub Sohon vessoista. Kuva: Senni Nieminen / Yle

Venekosken mukaan idea on vanha ja ollut käytössä ravintola-alalla ympäri maailmaa monissa eri muodoissa jo vuosia.

Jonkinlaisen avunpyyntökoodin käyttöön ottamista oli mietitty Gastropubissakin jo pidemmän aikaa. Idea laitettiin käytäntöön juuri ennen Tampereen Pride-viikon alkamista.

Ravintola jakoi tiedon enkelidrinkistä myös viestipalvelu X:ään, jotta myös muut ravintolat Tampereella ottaisivat saman käyttöön.

– Nykyään on enemmän tarvetta sille, että ravintolat olisivat turvallisia tiloja.

Ravintolan henkilökunta joutuu Venekosken mukaan puuttumaan jollain tapaa asiakkaalle ahdistaviin tilanteisiin silloin tällöin.

– Usein tilanteet eivät ole varsinaisesti vaarallisia, vaan ennemminkin epämiellyttäviä. Tuntematon henkilö saattaa vaikka tuppautua väkisin seuraan vaikka hänelle on sanottu, että se ei sovi.

Kuva Gastripub Sohon ulkopuolelta.
Kukaan ei ole vielä tilannut enkelidrinkkiä Gastropubissa. Kuva: Senni Nieminen / Yle

Venekoski on törmännyt urallaan tilanteisiin, jotka ovat olleet vaarallisia. Yksi ajoittuu noin kolmenkymmenen vuoden taakse, jolloin Venekoski kiinnitti kollegansa kanssa huomion ravintolaan tulleeseen, omituisesti käyttäytyvään seurueeseen.

– Kollegani sai yhden henkilöistä hieman sivuun ja kysyi, mikä tässä on tilanne. Hän sanoi, että minua pidetään väkisin tässä aseella uhaten. Soitimme poliisit ja virkavalta hoiti homman nopeasti kotiin.

Oletko joutunut ahdistaviin tilanteisiin?

Oletko sinä kokenut ahdistavia tai ikäviä kokemuksia baarissa tai yökerhossa? Miten selvisit tilanteesta?

Teemme aiheesta juttua, kerro kokemuksistasi alla olevan lomakkeen kautta.