Kyläkauppatukea sai tänä vuonna entistä harvempi, myös maksettu tuki pieneni

Kyläkauppatuki on tärkeä apu pikkukaupoille. Tuen avulla turvataan kauppojen toimintaa etenkin harvaan asutulla maaseudulla.

Kurkkua, perunaa ja banaania myynnissä.
Kyläkauppatuki on pieni kädenojennus kyläkaupoille, jotka huolehtivat elintarvikkeiden saatavuudesta harvaan asutulla maaseudulla. Kuva: Aalto Puutio / Yle
  • Anne Elhaimer

Kyläkauppatukea sai tänä vuonna kahdeksan eteläpohjalaista kyläkauppaa. Saajien määrä väheni viime vuodesta kahdella.

Tuetuista kaupoista neljä sijaitsee Alajärvellä, kaksi Lappajärvellä, yksi Seinäjoella ja yksi Lapualla.

Tukea maksettiin nyt myös vähemmän kuin viime vuonna. Kun vielä viime vuonna tuki oli noin 11 000 euroa, nyt se oli enää hieman yli 9 600 euroa.

Koko maassa Ruokavirasto myönsi tukea 1,25 miljoonaa euroa yhteensä 129 kyläkaupalle.

Määrärahaleikkauksen vuoksi tuki rajattiin kuitenkin koskemaan harvaan asuttua maaseutua ja ydinmaaseutua sekä hankalasti saavutettavia saaristoalueita.

Kyläkauppatuen tavoitteena on turvata ja kehittää päivittäistavarakauppapalveluiden saatavuutta maaseudulla.

Kyläkaupat tarjoavat päivittäistavaroiden lisäksi myös esimerkiksi käteisnosto-, posti- ja apteekkipalveluita.

Karvalan Unski sai tuen toista kertaa

Lappajärvellä Karvalan kylällä toimiva Karvalan Unski sai tuen nyt toista kertaa. Se on melko onnekasta, sillä kauppa on toiminut vasta vuoden.

– Vuosi sitten toukokuussa avattiin ja haettiin silloin heti kun kuultiin, että jotain tukea on mahdollista saada, kertoo kauppias Heli Saariaho.

Hänen mukaansa tuella on todella suuri merkitys, jotta kauppa ja sen valikoimaa pystytään pitämään yllä.

–Talvikuukaudet ovat todella hiljaisia tämmöisillä pienillä paikoilla. Että pystytään ympäri vuoden toimimaan.

Huoltoaseman yhteydessä toimiva kauppa on myös kahvila, baari ja grilli. Lisäksi kaupasta saa nostaa käteistä.

Saariaho on miettinyt myös postipalvelun lisäämistä valikoimiin, sillä sitä ovat asiakkaat toivoneet. Myös apteekin palvelut voisivat joskus tulevaisuudessa tulla kyseeseen.

– Minä olen ainoa työntekijä vielä. Katsotaan, mihin tässä pystytään.

Etelä-Pohjanmaalla tukea saivat:

Karvalan Unski Oy, Karvala, Lappajärvi

Sami Haapaniemi tmi, Lehtimäki, Alajärvi

Pitkäsen kauppa, Alajärvi

Lasse Haapamäki Ky, Haapaluoma, Seinäjoki

K-Market Itäkylä Oy, Lappajärvi

Ellan Kauppa Jorma Rintala Ky, Kauhajärvi, Lapua

Hoiskonportti Oy, Hoisko, Alajärvi

Kanavan Kevari Oy, Alajärvi