Mies piilotteli räjähteitä kerrostaloasunnossa Kaarinassa – väitti luulleensa niitä kana-aitauksen kepeiksi

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 28-vuotiaan miehen ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin.

Turun oikeustalo.
Tekijällä on myös aiempaa rikostaustaa ja hänet on tuomittu kolmesti ehdolliseen vankeuteen. Kuvituskuva. Kuva: Kamal Afarin
  • Heinimaija Hirvonen

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 28-vuotiaan varsinaissuomalaisen miehen räjähde- ja kätkemisrikoksista ehdolliseen vankeuteen.

Miehen hallusta löytyi 20 putkipanosta, joissa on ollut nitroglykolin ja piimatan sisältävää jauhemaista räjähdysainetta. Räjähteet löytyivät Kaarinassa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta kaapin sokkeliin piilotettuna.

Esitutkinnassa mies myönsi nähneensä räjähteet asunnossaan, mutta kiisti tietoisesti säilöneensä räjähteitä. Hän väitti luulleensa putkipanoksia kana-aitauksen kepeiksi, eikä omien sanojensa mukaan tiennyt, kuka ne oli tuonut asuntoon.

Oikeus ei pitänyt väitettä uskottavana, sillä putkipanoksissa oli räjähdemerkinnät. Räjähteet oli myös kätketty asunnon rakenteisiin. Oikeuden mukaan ei ollut todennäköistä, että joku muu olisi voinut viedä ne sinne vastaajan tietämättä.

Asunnosta löytyi varastettuja työkaluja

Kätkemisrikoksen osalta mies myönsi säilöneensä varastetuksi tietämäänsä omaisuutta. Varastetut työkalut olivat peräisin rakenteilla olevasta kerrostalosta.

Mies sai rangaistukseksi teoistaan 75 päivää ehdollista vankeutta ja 180 euroa sakkoja.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.