Kädet läimivät pöydän kantta ja jalat polkevat rytmiä. Kymmenen sormen kanssa saa aikaan uskomattomia rumpukuvioita.
Pöytärummutuksen Suomen mestaruudesta kilpaillaan jälleen Joensuussa. Kisoja järjestettiin Helsingin Tavastialla 2000-luvun alkupuolella. Tapahtuma palaa nyt henkiseen kotiinsa Joensuuhun 17 vuoden tauon jälkeen.
Kilpailuiden järjestämisestä vastaa rumpalien yhdistys Joensuun Filli ry, joka perustettiin runsas vuosi sitten.
Tapahtuman tuottajana toimii Teemu Laasonen, joka on myös yhdistyksen sihteeri ja rahastonhoitaja.
– Meillä sattuu olemaan perustajajäsenenä ja hallituksen puheenjohtajana Anssi Rosenius, joka on lajin Suomen mestari 20 vuoden takaa. Päätimme sitten elvyttää kilpailut, hän kertoo.
Instrumenttina kilpailussa on perinteinen pulpetti, jota soitetaan käsin ilman kapuloita tai muita työkaluja. Moni onkin kouluaikoinaan rummutellut pulpettia. Laasosen mukaan paheksuttua tapaa saa nyt tehdä luvan kanssa ja jopa yleisön edessä.
Vuosien varrella omia taitojaan rummutuskilpailussa ovat esitelleet esimerkiksi Hanoi Rocksissa ja Popedassa rumpuja soittava Kari ”Lacu” Lahtinen ja näyttelijä Jussi Lampi.
Idea syntyi vitsistä
Laji sai alkunsa vuosituhannen alussa Ilosaarirockin jälkeisestä krapulasta. Pöytäseurueessa oli paikalla kovia rummuttajia, kuten Eläkeläisistä tutut Ema Hurskainen ja Laiska Lajunen.
– Kristallinkirkkaita mielikuvia ei edes ole. Muistan kyllä, että idean kehittely oli hauskaa, Hurskainen nauraa.
Kirjailija Raimo Pesonen otti ajatuksesta kiinni ja järjesti ensimmäiset kilpailut Tavastialla. Hurskainen sijoittui hopeasijalle, ja kultaa vei Peer Güntissa rumpuja soittanut Teijo Tapani ”Twist Twist” Erkinharju. Kilpailuja järjestettiin useana peräkkäisenä vuotena Tavastia-klubilla.
– Onhan se aivan upeaa, että lajista tuli edes laji. Se olisi hyvin voinut jäädä ravintolapöydän vitsiksi, Hurskainen tuumaa.
Joensuun torilavalle nousee torstaina kello 16 alkavassa tapahtumassa kymmenen rummuttajaa. Jokainen kilpailija esittää oman soolonumeronsa, ja eniten tuomaristolta pisteitä saaneet kamppailevat mestaruudesta kaksintaistelussa. Voittajan valitsee yleisö huutoäänestyksellä.
Kilpailijoita tuomaroivat Ema Hurskainen, näyttelijä Suvi-Maaria Virta sekä hevineulontakisoja luotsannut Mari Karjalainen.
Järjestäjillä on toiveissa saada pöytärummutuksen SM-kisoista jälleen pysyvä osa Suomen kesäistä tapahtumakirjoa.
– Ennen kaikkea me haluamme viedä rumpujensoiton ilosanomaa eteenpäin. Ei ole musaa, jos ei ole rumpalia, koska rumpali on bändin pomo, Pepe Kettunen Joensuun Fillistä sanoo.
Aineksia tuntuisi olevan myös maailmanlaajuiseen ilmiöön. Filliläiset ovat myös nauttineet kilpailujen järjestämisestä jo nyt niin paljon, että intoa riittää tulevillekin kesille.
– Antaisin lajin kasvaa luontaisesti sinne, minne se haluaakin. Jos ajattelee Suomen kesän lajikirjoa, sujahtaa pöytärummutus joukkoon hyvin, Hurskainen heittää.
Pöytärummutusta esiteltiin myös Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa vuonna 2020. Mittaa toisistaan ottivat näyttelijä Johannes Holopainen ja vuoden 2003 pöytärummutuksen Suomen mestari Esko ”Espe” Marjamäki.