Korkein oikeus on antanut ennakkopäätöksen jutussa, joka koskee Nokialla toimivassa rengasvarastossa työtaistelun aikana tehtyjä ylitöitä.
KKO:n mukaan työnantaja oli antanut ylimääräisen taloudellisen edun työntekijöille, jotka olivat suostuneet tekemään ylityötä ammattiliiton julistaman ylityökiellon aikana. Työnantaja oli KKO:n mukaan näin syrjinyt muita työntekijöitä ammattiyhdistystoiminnan perusteella.
Lokakuussa 2018 tehdyistä ylitöistä nosti kanteen Nokian Renkaiden alihankkijana toimivan Rengaslinjan 45 työntekijää. Työntekijöiden mukaan työnantaja maksoi ylitöistä ylimääräisen korvauksen, jolla se yritti murtaa Teollisuusliiton ylityökiellon vaikutuksia.
Korkein oikeus toteaa, että työnantaja oli ammattiliiton julistaman ylityökiellon aikana tarjonnut osalle työntekijöistään mahdollisuuden tehdä viikonloppuna ylityötä urakkatyönä.
Korvaukseen oli sisältynyt tuntipalkan ja ylityökorvauksen lisäksi sunnuntaityökorvaus ja viikkolepokorvaus, vaikka ylityötä ei ollut tehty sunnuntaina.
Korkein oikeus velvoitti työnantajan suorittamaan yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä niille työntekijöille, jotka olivat tulleet syrjityksi. Hyvityksen suuruus on tuhat euroa työntekijää kohti. Hyvityksen saa 31 työntekijää.
Työntekijöiden vahingonkorvausvaatimukset hylättiin.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi aiemmin riidan työntekijöiden hyväksi. Hovioikeus taas ratkaisi asian työnantajan hyväksi. Korkein oikeus kumosi ratkaisullaan hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot.
Uutista on päivitetty 5.7.2024 kello 10.25 tarkemmilla tiedoilla riidasta ja sen taustoista.