Hollannin Joost Klein ei voi puhua Euroviisuista, mutta blondattu Käärijä voi: ”Jotain täytyy muuttua”

Käärijä veti keikan sunnuntaina Ruisrockissa ja yllätysesiintyjänä oli Hollannin tämänvuotinen euroviisuedustaja Joost Klein.

Joost Klein ja Käärijä Ylen haastattelussa Ruisrockissa.
  • Ville Vedenpää

Käärijä ja Joost Klein on melkoinen kaksikko. Yhteishaastattelu on yhtä haastavaa kuin esikoululaisten pitäminen jotenkin aisoissa. Läppä lentää ja ajatukset poukkoilevat.

– Ricerock!, hollantilainen tapailee Ruisrockin nimeä ja nauraa päälle.

Joost Klein oli kohun keskellä tämän vuoden Euroviisuissa. Hänet diskattiin juuri ennen finaalia epäasiallisen käytöksen takia. Hänen epäillään käyttäytyneen hyökkäävästi viisujen kuvaajaa kohtaan.

Asian oikeuskäsittely on edelleen kesken Ruotsissa, joten artisti ei voi puhua Euroviisuista.

Ruisrockin keikan jälkeen Joost Klein hassuttelee Käärijän kanssa ja hehkuttaa Suomea. Hän on käynyt täällä kevään aikana muutamaan otteeseen tekemässä musiikkia Käärijän kanssa. He esittivät yhteiskappaleensa Trafik Turussa ensimmäistä kertaa yhdessä.

Kaksikko tapasi reilu vuosi sitten keikan yhteydessä Belgian Antwerpenissä. Sen jälkeen Klein laittoi Käärijälle viestin Instagramissa ja ehdotti yhteistyötä.

– Tapasin hänet ja hänen tiiminsä ja se oli match. Vähän niin kuin Tinderissä, Klein kertoo.

Hollantilaisen mielestä Käärijässä parasta on aitous.

– Hän on veljeni.

Vapautuneempi Käärijä

Käärijä esiintyi Ruisrockissa vapautuneempana kuin vuosi sitten. Viisuhuuman jälkeen keikkoja oli niin paljon kuin ehti tehdä, ja esiintymisestä ei pystynyt nauttimaan juuri lainkaan.

Tänä kesänä keikkoja on vain 34, mikä sekin on melkoisesti. Artistin mukaan tahtia on kevennetty, että hän ehtii tehdä välissä musiikkia ja ihan vain olla.

– Viime vuonna menin semmoiseen tyhjyyden tilaan. En hirvittävästi nauttinut mistään. Nyt koitan ottaa sitä aikaa takaisin ja nauttia kaikista keikoista.

Käärijä poseeraa kameralle Ruisrockissa.
– Suomi on tottakai aina number one itselle. Mutta kyllä mä kadun, jos mä en kokeile ulkomaan hommaa, sanoo Käärijä. Kuva: Joanna Tzortzis / Yle

Käärijä on tehnyt muodonmuutoksen, sillä ennen kesää musta pottatukka vaihtui blondiin taakse suittuun versioon. Hän sanoo, että kyseessä oli ex tempore -juttu kaverin yllyttämänä.

– Tykkään kokeilla erilaisia juttuja. En halua juurtua mihinkään tiettyyn stailiin. Mulla oli potta tosi pitkään, mutta se tulee varmaan takaisin jossain vaiheessa. Tämä on kesälook, ja olen saanut kulkea kaduilla vähän vapaammin.

Käärijän keikolla nähdyllä Häärijällä tukkamuoti ei sen sijaan ole vaihtunut. Värin vaihto tuli Käärijä-kopiolle yllätyksenä, mutta artisti on antanut luvan, että hän voi pitää perinteisen pottatukan.

Mitä tapahtuu viisuhuuman jälkeen?

Käärijä oli vuosi sitten Suomen tunnetuin ja halutuin artisti. Ruisrockin keikalla artisti heitti vitsiä, että muistaako häntä enää kukaan.

Siinä on myös totta toinen puoli, sillä Käärijä on joutunut pohtimaan, että onko hän vain yhden hitin ihme Euroviisujen ja Cha cha chan jälkeen. Menestys on kuitenkin jatkunut esimerkiksi Erika Vikmanin kanssa tehdyllä Ruoska-kappaleella.

– Tämä kestää niin kauan kuin se tarkoitus kestää. Sitten katsotaan jotain muuta, jos näin ei mene, Käärijä sanoo.

Pian julkaistaan yhteiskappale Trafik Joost Kleinin kanssa. Käärijä uskoo, että se tuo jatkoa viisusuosiolle muualla Euroopassa.

– Aion kokeilla tuon Euroopan loppuun asti. Sitten vihellän pelin poikki, jos alkaa näyttää siltä, että se ei vaan toimi.

Käärijä poseeraa kameralle Ruisrockissa.
– Keikkoja riittää ja albumia tehdään. Koitetaan löytää elämään rauha ja rakkaus, Käärijä sanoo. Kuva: Joanna Tzortzis / Yle

Kritiikkiä Euroviisuille

Toukokuussa Käärijä palasi Euroviisuihin esiintymällä lyhyesti toisen semifinaalin väliaikanumerossa.

Pieni kohu syntyi siitä, kun suomalainen tanssi bäkkärillä Israelin edustajan Eden Golanin kanssa ja hetkestä otettu video julkaistiin ilman lupaa sosiaaliseen mediaan.

Käärijä joutui pahoittelemaan asiaa, sillä Israel oli viisujen kiistelty osallistuja Gazan sodan takia. Hän ei halunnut ottaa asiaan millään tavalla kantaa, ja toivoo edelleen rauhaa ikävään tilanteeseen.

Itse Euroviisuista Käärijällä on sen sijaan ristiriitainen fiilis. Kisa toi hänen uralleen ennennäkemätöntä nostatusta, mutta tämän vuoden viisut heittivät kaiken ylle ikävän varjon.

– En tiedä näkeekö mua enää ikinä siellä karkeloissa. Jotain täytyy muuttua. Never say never.

Käärijän mukaan parasta Euroviisuissa on ollut se, että hän on saanut uusia ystäviä, ja että musiikki on tuonut ihmiset yhteen. Tämä vuosi ei hänen mukaansa ollut sitä.

– Se vaikutti enemmänkin kiusaamiselta ja muulta, ottamatta kantaa mihinkään muuhun asiaan. Toivon, että kilpailu saataisiin pidettyä koko kansan juttuna ja tuomaan maat yhteen.

Moni on ollut huolissaan Käärijän jaksamisesta, koska viisujen jälkeen pyöritys on ollut hurjaa. Hän vakuuttaa, että kaikki on ok.

– Kyllä mä pärjään ja hoidan itse itseni. Ei tarvitse olla huolissaan. Kyllä pikkupoika pärjää.