Poliisi selvittää, mistä Lappeenrannan Joutsenossa tänä aamuna palaneen Kesolan koulun tulipalo sai alkunsa.
– Meillä on jo silminnäkijähavaintoja ja valokuvia palosta. Ei voida sulkea pois vaihtoehtoa, että kyseessä olisi tahallaan sytytetty palo, sanoo rikoskomisario Petri Korpisammal Kaakkois-Suomen poliisista.
Poliisi selvittää myös omaisuusvahinkojen laajuutta, kun kyseessä on iso kiinteistö.
Tyhjillään olleessa Kesolan koulussa syttyi tulipalo varhain keskiviikkoaamuna. Palavasta rakennuksesta tuli valtavasti savua.
Koulurakennuksen matala siipi paloi aamun aikana maantasalle. Kukaan ei loukkaantunut palossa.
Isot vauriot
Tuhoutuneen matalan siiven lisäksi koulun kaksikerroksisen päärakennuksen pääty kärsi palo- ja vesivaurioita. Tuli ei kuitenkaan päässyt leviämään pidemmälle rakennukseen.
Lappeenrannan Joutsenoon annettiin varhain keskiviikkoaamuna vaaratiedote, koska Kesolantiellä syttynyt palo eritti sankkaa savua lähiympäristöön.
Savunmuodostus tulipalosta on pelastuslaitoksen mukaan loppunut, mutta palopaikalta voi levitä alueelle yhä kitkerää hajua. Se ei ole vaarallista.
Pelastuslaitos tekee tämän päivän ajan koulun alueella palon jälkiraivausta ja sammuttelee viimeisiä palopesäkkeitä.
Poliisi pyytää silminnäkijöitä ilmoittamaan havinnoistaan poliisille.