Uudet sukupolvet löytävät vanhat tekniikat, materiaalit ja kädentaidot aina uudelleen ja uudelleen.
– Kuten elämässä muutoinkin, kiertokulku toteutuu myös käsitöiden maailmassa, toteaa Itä-Suomen yliopiston käsityötieteen professori Sirpa Kokko.
Viime aikoina kiinnostusta ovat herättäneet tuohi- ja korityöt sekä kasveilla värjääminen.
Nuoria kiinnostaa nyt perinteiset käsityötekniikat. Sen on huomannut Venla Vainikka, joka työskentelee Taito Pohjois-Karjalan vastaavana käsityöneuvojana.
– Omat juuret kiinnostavat. Mitä ja miten isovanhemmat ovat jonkin asian tehneet? Sitten herää kysymys, pystyisinkö minä itsekin toteuttamaan sen.
Yhdessä käsityötekniikassa on usein paljon opeteltavaa.
– Jos johonkin hurahtaa, siinä on helppo kehittyä ja kehittää itseään eteenpäin, Vainikka sanoo.
Juuri nyt suosiossa ovat perinteisellä kutomistekniikalla tehtävät pirtanauhat. Esimerkiksi Joensuussa syksyn pirtanauhakurssi täyttyi nopeasti.
Itse tehden on parasta
Joensuulainen Anne Koivistoinen, 29, haluaa tehdä asioita omin käsin alusta pitäen. Hän on kehrännyt ja värjännyt villalankaa, jossa hän hyödynsi oman koiransa karvaa.
Puolitoista vuotta sitten hän tarttui täysin uudenlaiseen materiaaliin, kalannahkaan. Sitä on aikoinaan hyödynnetty Suomessa, mutta käyttö on vaipunut unohduksiin.
Kalan hyödyntäminen muutenkin kuin ruuaksi kiehtoo Koivistoista.
– Tavallisesti kalat pyydystetään syömistä varten mutta ottamalla nahan käyttöön kalalle tulee muutakin käyttöä. Kala tulee hyödynnettyä kokonaisvaltaisesti.
Nahkoissa on eroja
Kalannahan käsittely aloitetaan kaapimalla liha ja rasva pois. Sen jälkeen kalannahka suomustetaan. Nahkaa pestään monta kertaa, kunnes kalan tuoksua ei enää ole.
Koivistoisen mielestä made on kalannahkojen kuningas.
– Se on kestävää ja todella nahkamaista nahkaa. Muissa kalalajeissa suomutaskukuvio on isompi ja erilainen. Made on neutraalimpi.
Puhdistamisen jälkeen hän työstää kalannahkaa ympäristöystävällisellä ja perinteisellä menetelmällä eli kasviparkituksella. Parkkiliemen Koivistoinen tekee pajunkuorista. Liemestä nahka saa kauniin ruskean sävyn.
Rasvaparkitus mahdollistaa värjäämisen muillakin väreillä. Rasvaparkkiemulsio syntyy kananmunan keltuaisesta, rypsiöljystä ja mäntysuovasta, jota hierotaan nahkaan.
Parkitsemisen ja jälkirasvauksen jälkeen kalannahka käsitellään mekaanisesti, jotta nahka pehmenee.
– Nuoren kalan nahka ei välttämättä kovia otteita kestä. Mateen paksu nahka on kiitollisinta työstää, sanoo Koivistoinen.
Koruja ja kirjankansia
Koivistoinen on tehnyt kalannahoista muistikirjojen kansia. Kaloista voi hyödyntää myös suomut, ja niistä on syntynyt korvakoruja. Suomut on värjätty erilaisilla kasviväreillä.
– Kaikki eivät hoksaa, että kyseessä on suomuja.
Koivistoinen haluaisi seuraavaksi tehdä pieniä laukkuja, ja niihin paras materiaali olisi mateen nahka.
– Sen parissa on tarkoitus askarrella ensi talvena, kunhan olen saanut riittävän kasan mateennahkaa luottokalastajaltani.
