Miltä kuulostaisi orkesterikonsertin seuraaminen lavalta soittajien seasta, tuhatpäisen yleisön edessä?
Sitä on mahdollisuus testata heinä-elokuun vaihteessa, kun Mikkelin Musiikkijuhlien On the Move-kiertue tarjoaa ainutlaatuisen musiikkikokemuksen eri puolilla Etelä-Savoa.
Lontoon filharmonisen orkesterin vr-konsertti nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa.
Kokemuksessa päähän asetetaan 360 asteen näkyvyydellä varustetut vr-lasit ja vastamelukuulokkeet. Osallistuja valitsee yhden kolmesta konsertista ja pääsee seuraamaan sen soittajien seasta.
Orkesteria johtavat muun muassa kapellimestarit Santtu-Matias Rouvali ja Esa-Pekka Salonen.
Isossa-Britanniassa kokemus on ollut suosittu. Mikkelin Musiikkijuhlien tuottaja Tiina-Riikka Turusen mukaan se sopii aivan kaikille, eikä osallistumiseen tarvita aiempaa kokemusta vr-laitteista.
– Tämä voi toimia ensikosketuksena konserttiin sellaisille ihmisille, jotka eivät päätyisi fyysisesti paikan päälle. Kokeneet konserttikävijät taas saavat esitykseen aivan uudenlaisen näkökulman, kun pääsevät seuraamaan sitä orkesterin näkökulmasta.
Mikkelin Musiikkijuhlat tavoittelee satoja ihmisiä kokeilemaan uutta elämystä. Tiina-Riikka Turusen mukaan vr:n suosio nousee jatkuvasti, mutta osa ihmisistä saattaa edelleen aristaa sitä.
– He voivat pohtia, että osaavatko käyttää laitteita, miten ne toimivat ja pitääkö kokemuksessa olla itse aktiivinen. Kuulokkeista saa ohjeita käyttöön ja paikalla on sekä meidän että kulloisenkin kohteen henkilökunta avustamassa käytössä.
Kokemus itsessään on maksuton. Kohteisiin saattaa kuitenkin olla oma sisäänpääsymaksu.