Poliisi on aloittanut esitutkinnan Savonlinnassa ajokiellossa olleiden höyrylaivojen liikennöinnistä.
Rikoskomisario Paavo Ryynänen Itä-Suomen poliisista kertoo, että molemmat laivat olivat liikenteessä seuraavana päivänä siitä, kun ne määrättiin käyttökieltoon. Poliisi sai asiasta tutkintapyynnön liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta.
Poliisi ei vielä kommentoi millaisilla rikosnimikkeillä asiaa tutkitaan. Tapauksessa asianosaisena on Vip Cruisen toimitusjohtaja Janne Leinonen.
Poliisi kertoo selvittävänsä Leinosen toimia tapauksessa sekä muita osallisia. Poliisi selvittää myös, millaisia matkoja laivat liikkuivat, kuinka paljon matkustajia on ollut kyydissä ja millaisia vaaratilanteita on voinut aiheutua.
Leinonen sanoo, ettei tiedä poliisitutkinnasta mitään. Hän myöntää Ylelle, että molemmat laivat olivat liikenteessä ajokieltoa seuraavana päivänä.
Yrittäjä myöntää virheen
Traficom oli asettanut Punkaharjun ja Saariston ajokieltoon perjantaina 5. heinäkuuta. Käyttökiellosta kerrottiin samana päivänä liikennöitsijälle.
Leinosen mukaan laivat olivat turvallisia. Käyttökiellon saatuaan hän pyysi Traficomilta lisäaikaa liikennöintiin, ja ennen vastauksen saamista hän liikennöi laivoilla.
Hän myöntää virheen mutta sanoo, ettei tehnyt sitä tarkoituksella.
Leinosen mukaan laivoihin tehtiin ajokiellon aikana tarkistus, eikä niissä ollut mitään vikaa. Laivat olivat ajokiellossa ainakin viikon.
– Selvitämme, onko virkahenkilöiden johdosta tässä tullut yritykselle kohtuuton taloudellinen tilanne, Leinonen sanoo.
Välitöntä korjausta vaativa vika
Traficomin mukaan Punkaharju- ja Saaristo-höyrylaivoista löytyi vika, jonka vuoksi ne asetettiin käyttökieltoon. Traficom ei kerro, mistä viasta oli kyse.
Traficomin merenkulunvalvonnan päällikkö Aleksi Uttula kertoo, että yleensä laivan käyttökielto tulee vakavasta viasta, joka vaatii heti korjausta.
Miten vakava vaaratilanne ajokiellossa olevalla laivalla ajaminen on?
– Jostain se kertoo, että annetaan ajokielto. Silloin on syytä pysyä rannassa ja korjata asia, Uttula vastaa.
Traficom oli saanut vinkin laivoissa olleesta viasta. Yrittäjä Janne Leinonen sanoi viime viikolla Ylelle, että laivoista löydettiin katsastuksessa vika paineastiassa, mutta Traficomin mukaan kyse ei ollut katsastustilanteesta.
Traficom selvitti saamaansa vinkkiä dokumenteista, minkä jälkeen käyttökielto määrättiin.
Laivojen ajokiellot on nyt purettu.