Näin maailmanlaajuinen ohjelmistohäiriö näkyi Suomessa – lentoja myöhässä, HUSilla ja Synlabilla tietoliikennekatkoja

Ohjelmistovirhe aiheutti häiriöitä eri puolilla maailmaa muun muassa sairaaloissa ja lentoliikenteessä. Suomessa vaikutukset ovat pieniä.

Matkustajat vetävä matkalaukkuja lentokentällä.
Matkustajia Helsinki-Vantaan lentoasemalla 19. heinäkuuta. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
    • Juha Virranniemi
    • Simo Kymäläinen
    • STT
    • Antti Tauriainen

Yhdysvaltalaisen tietoturvayhtiön Crowdstriken virheellinen ohjelmistopäivitys aiheutti perjantaina suoria ja epäsuoria ongelmia eri puolilla maailmaa, myös Suomessa.

Tietotekniseen katkokseen johtaneet ongelmat saatiin korjattua Suomen aikaa noin puoli neljältä iltapäivällä. Tiedon ongelman ratkeamisesta vahvisti Crowdstriken toimitusjohtaja George Kurtz.

Ongelmat vaikuttivat ainakin lentoliikenteeseen ja pankkitoimintoihin.

Palveluntarjoajan ongelman vuoksi OP:n Sijoituskumppanin ja osakesäästötilin toiminnassa esiintyi perjantaina häiriöitä. Palvelut olivat tilapäisesti pois käytöstä. Häiriö koski vain hyvin pientä osaa OP:n palveluista. Korttimaksut ja pankkiasiointi toimivat normaalisti.

Danske Bankin viestintäpäällikkö Sara Anttilan mukaan ei ole ilmennyt mitään ongelmia. Kaikki järjestelmät toimivat normaalisti. Pankki seuraa tilannetta.

HUSin ongelmat alkoivat vasta iltapäivällä

Suomen suurimmalla erikoissairaanhoidon toimijalla HUSilla ongelmat alkoivat ilmetä vasta kello 14 aikoihin.

Microsoftin pilvipalveluihin liittyvät ongelmat näyttäytyivät ainakin Terveyskylä.fi -sivustolla sekä Terveyskylän Omapolku -palvelussa. Niissä oli ajoittaisia kirjautumishäiriöitä. Potilastietojärjestelmät toimivat ilman häiriöitä.

Laboratorio- ja kuvantamispalveluita tuottavan Synlabin järjestelmissä havaittiin aamukahdeksalta laajoja häiriöitä. Esimerkiksi asiakkaiden tutkimustuloksia ei pystytty välittämään.

Synlab Suomen tietohallintojohtaja Tuukka Vepsäläinen kertoi kello 15 aikoihin, että ongelma on alkanut purkautua. Järjestelmien odotetaan toimivan pian normaalisti.

Vepsäläisen mukaan ongelmissa ei ole viitteitä rikollisesta toiminnasta. Asiakas- ja potilastiedot eivät vaarantuneet.

VR:n taustajärjestelmässä on ollut tämänpäiväisestä tietoliikennekatkoksesta johtuva häiriö, kerrotaan yhtiön viestinnästä. VR:n mukaan häiriö ei kuitenkaan vaikuttanut junaliikenteeseen.

Lentojen myöhästymiset maailmalla vaikuttivat myös Suomeen

Finavian verkossa tai järjestelmissä ei havaittu häiriöitä. Lentoasemat toimivat normaalisti. Finavian viestinnän mukaan tilanne saattaa näkyä Suomen lentoliikenteessä lentojen myöhästymisinä. Kun jossakin päin maailmaa lento myöhästyy, vaikuttaa se seuraavienkin lentojen aikatauluun.

Hyvinvointialueista esimerkiksi Kainuussa ja Kymenlaaksosta on ollut rauhallista. Tilanne on sama esimerkiksi Kelalla ja Hätäkeskuslaitoksella.

Kaupungeista esimerkiksi Helsingistä, Oulusta ja Kajaanista kerrotaan, että ongelmia ei ole havaittu.

Poikkeuksellinen katkos

Maailmanlaajuinen tietotekninen katkos on poikkeuksellinen, sanoo tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen tietoturvayhtiö WithSecuresta. Historiallisen katkoksesta tekee sen laajuus.

Katkos johtui yhdysvaltalaisen tietoturvayhtiön Crowdstriken virheellisestä virustorjuntapäivityksestä. Hyppösen mukaan hypoteesi tietoturvahyökkäyksestä voidaan sulkea pois.

Kyberturvallisuuskeskus kertoo tiedotteessaan, että sillä on tiedossa häiriöitä, jotka ilmenevät suomalaisissa organisaatioissa. Se pyytää ilmoituksia organisaatioilta, joihin tilanne on suoraan tai välillisesti vaikuttanut.

Kyberturvallisuuskeskuksen johtava asiantuntija Jussi Eronen kertoo, että tällaiset maailmalla koetut vakavat ongelmat ovat hyvin harvinaisia.

– Meillä ei ole tällä hetkellä tiedossa, että tällä olisi laajamittaisia tai vakavia vaikutuksia Suomessa, hän sanoo.

Yhdysvaltalainen Crowdstrike on yksi alansa isoista toimijoista maailmanlaajuisesti. Eronen arvioi, että yrityksen virustorjuntapäivityksen laadunvalvonnassa on tapahtunut katastrofaalinen virhe.

– Siellä on päässyt lävitse muutos, joka saa aikaan kohdejärjestelmässä sen, että koko kone menee nurin, eikä suostu käynnistymään oikein.

Verkkoyhteyksissä häiriöitä – syy ei ole tiedossa

Samaan aikaan myös verkkoyhteyksissä on havaittu häiriöitä. Ei ole tiedossa, onko häiriöllä yhteyttä tietoturvapäivitykseen.

Tietoliikennealan yritys Lounea tiedotti päivällä, että verkossa on häiriötilanne, joka vaikuttaa heidän asiakkaidensa yhteyksiin. Illalla yhtiö kertoi, että häiriö on saatu korjattua.

Järjestelmäongelmat aiheuttivat ongelmia ympäri maailmaa esimerkiksi lentoliikenteeseen. Esimerkiksi Schipholin lentokentällä Amsterdamissa lähtöselvitykset ruuhkautuivat pahasti perjantaina.

Onko sinulla tiedossa ohjelmistopäivityksistä johtuvia ongelmatilanteita? Kerro niistä meille sähköpostilla osoitteeseen juha.virranniemi@yle.fi.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23:een saakka.

Juttua on päivitetty 19.7.2024 kello 19.54: Juttuun on lisätty tieto siitä, että Lounean häiriö on korjattu.

Juttua päivitetty 19.7.2024 kello 21.20: Jutun aikamuodot päivitetty imperfektiin.