Ryske-sotaharjoitus alkaa tänään maanantaina Inarissa.
Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä Jääkäriprikaatin RYSKE-harjoitus järjestetään Kaamanen–Näätämö alueella ja se kestää perjantaihin asti.
Kyseessä on valmiusyksikön valmiusvaiheen ensimmäinen vaativampi harjoitus ja harjoituksessa mitataan varusmiesten ja henkilökunnan taidot ja valmiuden taso.
Harjoitukseen osallistuu Jääkäriprikaatin ja Norjan asevoimien joukkoja, kokonaisvahvuus on noin 250 henkilöä ja 25 ajoneuvoa.
Harjoituksen toiminta näkyy ja kuuluu Kaamanen–Näätämö alueella taisteluvaiheen aikana muun muassa meluna. Melua aiheuttavat paukkupatruunat ja tulenkuvauskentät.
Harjoituksessa voidaan käyttää myös yksityisiä maita, muistuttaa Puolustusvoimat. Joukot saattavat liikkua, harjoitella ja majoittua yksityisillä alueilla harjoituksen ajan.