Koronatapauksia kymmeniä viikossa Varsinais-Suomessa, epidemiaa odotetaan syksyksi

Koronarokotukset aloitetaan heti syyskuussa, kun rokotukset tulevat Suomeen.

Koronan kotitesti covid-viruksen testaamiseen.
Koronatestin voi tehdä, jos epäilee tartuntaa. Arkistokuva. Kuva: Rinna Härkönen / Yle
  • Minna Rosvall

Koronatapauksia on jälleen havaittu enemmän kuin tavallisesti. Viime viikolla niitä oli Varhan laboratoriotestauksissa noin 30. Testejä tehtiin noin 220 potilaalle.

Tällä hetkellä testataan lähinnä sairaalahoitoon tulevat potilaat ja riskiryhmäläisiä, joilla on koronaan viittaavia oireita.

Tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Marttila Tyksistä kertoo, että tilanteeseen voi suhtautua rauhallisesti. Tilanne ei ole hälyttävä.

Esimerkiksi viime marraskuussa epidemiahuipun aikaan tapauksia oli 400 viikossa.

Suurempaa epidemiaa odotetaan syksyksi.

– Aiomme aloittaa rokotukset heti, kun koronarokotteet saapuvat Suomeen eli jo syyskuussa. Viimeksi koronarokotuksia annettiin vasta influenssarokotusten kanssa marraskuussa. Silloin oli jo epidemia käynnissä, kertoo Marttila.

Kesäinen helle-elämä altistaa infektioille

Tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi Varhasta kannustaa jäämään kotiin, jos on hengitystieoireita.

Sairaalahoitoon tulevien testaaminen on tärkeää, sillä heitä voidaan hoitaa tietyillä koronalääkkeillä.

Huolellinen käsihygienia on tarpeen.

– Jos vaikka ostetaan mansikoita kauppakeskuksesta syötäväksi, on hyvä puhdistaa kädet. Käsidesejä on jälleen tarjolla kaupoissa ainakin omien havaintojeni mukaan, kertoo Peltoniemi.

Iäkkäiden kannattaa nauttia tarpeeksi nestettä helteellä, jotta yleinen terveystila pysyy kunnossa. Altistuminen tartuntataudeille lisääntyy, jos yleistila on muutenkin heikko.

Koronavirus tarttuu kosketus- ja pisaratartuntana sekä ilmavälitteisesti. Tarkemmin aiheesta voi lukea THL:n ohjeistuksesta.